34. Taas aurinko nousee

Vanamot ovat taas täällä uudessa kaupungissa (ja pian myös uudessa ulkoasussa)! :) Peli toimii hyvin uudella koneella ja on ollut intoakin pelata (tosin poseplayer ei toimi taaperoiden kanssa, en tiedä missä vika).. Nyt on taas enemmän ideoita tarinan juontakin ajatellen ja tulen tulevaisuudessa yrittämään lavastaa juttuja, mitä en aikaisemmin ole tehnyt.. Extroja julkaisen aina välillä, mutta en säännöllisesti. Seuraavaksi nähdään ainakin viisi osaa ennen seuraavaa extraa, jotta päästään tarinassa eteenpäin ja kohti seuraavaa perijää.. Voi olla, että tarinan vauhti vähän lisääntyy, sillä kuudella lapsella pelaaminen osoittautui yllättävän raskaaksi :) Mutta pidemmittä puheitta lukuiloa kaikille :)

Roaring Heightsin kerrostalot kohosivat kohti taivaita. Kaupunki oli ihan eri tyyppinen, mihin olin tottunut, mutta olimme lopulta lasten kanssa kotiutuneet tänne hyvin paettuamme KillSupersia jälleen kerran. Tai niin ainakin luulin.

Uusi talomme oli kaksikerroksinen ja sopi meidän perheelle juuri sopivasti. Kaikille lapsille ei olisi omia huoneita, mutta se ei tulisi olemaan mikään ongelma.

Yläkerrasta löytyy minun makuuhuone, neljä kylpyhuonetta sekä lasten huoneet. Muu tila yläkerrassa oli tarkoitettu lasten läksyjen tekoon ja pienempien leikkitilaksi.

Alakerrassamme on kaksi vessaa lisää, minun pieni työhuoneeni, ruokailutilat, keittiö ja olohuone. Takapihaltamme löytyy valtava uima-allas, johon vain Kristalla ja Kristiinalla on lupa lapsista mennä.

Päiväni kulkivat kuin siivillä vauvoja ja taaperoita hoitaen. Isommista ei juurikaan ole apua lastenhoidossa, joten he ovat jääneet muutostamme asti vähemmälle huomiolle. Pian kuitenkin Kristalla ja Kristiinalla alkaisi koulu, jolloin heidän ei tarvitse keksiä tekemistä enää koko päiviksi.

Ikkunasta näen usein, kuinka Kristiina ja Krista leikkivät pihalla. Pihalla on onneksi paljon virikkeitä, kun sisällä on kuitenkin lopulta aika ahdasta rajuimmille leikeille.

Pidellessäni sylissäni Aleksia ajatukseni usein vielä harhailivat edesmenneeseen mieheeni Kanervoon. Kaipaan häntä vielä paljon ja muutama kyynelkin vierähtää välillä salakavalasti poskelleni.

Tytöt vaihtavat välillä melkein lennosta vaatteita sitä mukaa, mitä kuumempi tulee niin, etten meinaa pysyä perässä pyykkimäärässä. Uuden kaupungin kesä onkin osoittautunut paljon kuumemmaksi, mitä Aurora Skiessissa oli. Nytkin näin, kuinka Krista hyppii trampoliinilla kohti taivaita ja Kristiina hyppii puolestaan maan kamaralla ruutua.

Yritän antaa kaikille lapsia huomiota tasapuolisesti, mutta odotan jo kovasti, että Katri ja Katariina kasvaisivat koululaisiksi. Potalle harjoittelu oli haastavaa näin hektisessä tilanteessa.

Katri oli kuitenkin päässyt potalle harjoittelun saloista paremmin kiinni. Saatoin hyvin arvata, mitä pottaan oli tulossa Katrin silmien siristelystä ja pienestä murinasta.

Huomasin Katariinan viihtyvän hyvin palikkalaatikon äärellä, kun kävin välillä kurkkimassa, missä kaikki lapset olivat. Katariina viihtyi usein yksin jossain nurkassa leikkimässä eikä hän ollut taipuvainen tekemään minkäänlaisia yllätyksiä, joten saatoin luottaa hänen leikkivän kiltisti.

Laittaessani pienempiä lapsia nukkumaan olivat isot tytöt iltaruokaa keittiössä syömässä.

”Mä oon huolissani äidistä. Se ei ehdi yhtään olemaan meidän kanssa” totesi Kristiina.

”Ei niin. Mulla on ikävä iskää.. Se ehti meidän kanssa leikkiäki..Mä en ymmärrä, miks sen piti kuolla ja jättää äiti yksin” sanoi Krista myslinsä välistä.

”Äitihän sanoi, että se oli onnettomuus. Jos sitä ei olisi tapahtunut, niin iskä olisi vielä elossa ja olis äitiä auttamassa vauvojen kanssa” kertoi Kristiina.

”Silti mulla on ikävä iskää.. Se luki iltasatujaki, äiti ei oo pitkään aikaan lukenut mulle iltasatua” mutisi Krista.

”Niin mullakin on ikävä iskää.. Mä osaan jo lukee ja luen aina ennen nukkumaan menoa jotain kivaa” Kristiina totesi.

”Mä en oo vielä hyvä lukemaan. Siks mua jännittää uudessa koulussa aloittaminenkin. Mitä jos oon ainut, joka lukee huonosti?” Krista murehti.

”Yleensä niitä on muitakin.. Ja sun tarttis lukee enemmän eikä leikkii koko päivää” opasti Kristiina.

”Ei se oo niin helppoo.. Mitä jos kaikki nauraa mulle?” pelkäsi Krista.

”Eikä naura ja mä puolustan sua. Sä oot mun sisko” sanoi Kristiina.

”Mua jännittää silti ihan hirveesti.. Kumpa ei oltais jouduttu muuttamaan ollenkaan” puhisi Krista.

”Sille ei voi enää mitään. Iskää ei saa takaisin mitenkään ja täällä me ollaan turvassa äidin kirjauhkaajilta” vastasi Kristiina jäätelöä syöden.

”Kunpa äiti viettäis välillä aikaa meidän kanssa ilman pikkusia.. Se olis niin kivaa” totesi Krista vielä.

Kaksoset eivät olleet ilmeisesti kuulleet, kun olin tullut keittiöön. Niinpä kuulin lopun heidän keskustelustaan ja se laittoi minut miettimään.

”Jännittääkö teitä jo huominen kouluun meno?” kysyin tytöiltä samalla etsien jääkaapista illallistarvikkeita.

”VÄHÄN” sanoivat tytöt kuorossa ja katsoivat toisiaan.

”Me otettiin jääkaapista mysliä ja jätskiä, jos ei haittaa” sanoi Krista viimeisiä lusikallisia mysliä lusikoiden.

”Ei haittaa. Teen ison annoksen niin että tästä jää huomisellekin” vastasin iloisesti.

Kaksoset kiittivät kohteliaasti noustessaan pöydästä. Toivotin heille hyvät yöt ja keskityin ruoanlaittoon.

Kristiina meni kokatessani jo totutusti olohuoneen lukulampun ääreen lukemaan itselleen iltasatua. Tällä hetkellä hänellä oli menossa hevoskirjasarjaan kuuluva ”Simttu, ihanin poni Simlandiassa”.

Söin rauhassa ateriaani. Mietin kovin, miten voisin viettää aikaa enemmän isompien kaksosten kanssa ja lopulta sain idean.

Minulle jo rutiiniksi tulleella huonetarkastuksella kävin huoneet läpi. Krista nukkui sikeästi, kun kävin antamassa hänelle yösuukon.

Kristiinakin nukkui myös rauhallisesti omassa sängyssään. Vauvat itkivät toisessa huoneessa, mutta se ei tyttöjä herättänyt.

Oli pitkälle aamuyön, kun pääsin vihdoin nukkumaan. Toistin itselleni mielessäni, että tämä olisi vain väliaikaista. Tilanne rauhoittuisi, kun lapset kasvaisivat isommiksi ja saisin sitten taas nukkua enemmän.

Kuulin unen läpi herätyskellon äänen, josta päättelin isompien kaksosten alkavan valmistautua ensimmäiseen koulupäivään täällä Roaring Heightsissa. Krista päätti ottaa rentouttavan kylvyn ja todennäköisesti pohti, minkälaisia tyyppejä koulussa olisi.

Kristiina puolestaan meni alakertaan syömään aamupalaa. Olin tyttöjen yllätykseksi tehnyt heille molemmille yllätykseksi ison kasan hilloleipiä, joista molemmat pitivät.

Koulubussin tuloa ei voinut olla kuulematta. Sen torven ääni sai pikkuiset hereille. Minun olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa, mutta jätin ne vain ajatuksen tasolle.

Tytöt menivät jännittyneinä bussiin, mutta huokasin heidän puolesta, etteivät onneksi myöhästyneet koulusta ensimmäisenä päivänä.

”Mua jännittää.. Millainenkohan opettaja on? Ja onkohan meidän luokalla yhtään kivaa tyyppiä?” pohti Krista siskolleen.

”Muaki jännittää, mutta me vasta koulussa nähdään, onko siellä hyviä tyyppejä.. Jotkut varmaan tulee tällä samalla bussillakin” totesi Kristiina.

Samalla pikkuisia hoitaessa pohdin, miten tytöillä koulu sujuisi. En ollut tehnyt lapsille suurta numeroa siitä, että tänään olisi myös syntymäpäiväni. Olin päättänyt yllättää kaksoset ja päätin valmistua iltaa varten sopimalla lastenhoidosta puhelimitse.

Katariinasta oli tullut entistä vaativampi ja hän ei enää tyytynyt niin helposti puhtaaseen vaippaan ja tuttipulloon vaan halusi siihen lisäksi seurustelua. Leikin hänen kanssaan hetken, kunnes viereisestä huoneesta kajahti parkaisu.

Koulun päätyttyä Kristiina ei tullutkaan bussilla suoraan kotiin. Hän jäi koulun pihalle tekemään läksyjä, sillä koulun piha taisi olla rauhallisempi paikka kuin meidän kotimme. Lopulta Kristiinakin tuli kotiin ja kerroin hänelle, että lastenhoitaja oli tulossa hoitamaan pikkusia illalla, mutta en paljastanut, mitä me tekisimme.

Neuvoin lastenhoitajalle, että Katrin ja Katariinan sai laittaa kävelytuoleihin, jotta oppisivat kävelemään. Hoitaja noudatti käskyäni ja Katri tyytyväisenä käveli paikasta toiseen yläkerrassa.

Katariinakin tykkäsi olla kävelytuolissa, mutta hän jumiutui välillä, eikä osannut kääntyä ilman apua. Taaperot siis pitivät hoitajan kiireisenä, kun olimme poissa.

Minä puolestani vein Kristan ja Kristiinan Rantakäytävälle, jossa on kaupungin vuoristoradat. Annoin Kristan valita kumpaan menisimme ja hän valitsi sinisen, joka sopii pienemmillekin lapsille.

Krista puristi vaunun tankoa ja yritin lievittää hänen jännitystä ja pelkoaan.

”Miten eka päivä koulussa meni?” kysyin.

”Hyvin. Meillä on tosi kiva opettaja, mutta se antoi silti jo läksyä ekana päivänä” kertoi Krista.

Lopun vuoristoradan Krista istui rentoutuneempana ja jopa nauroi loppumatkasta. Itse nautin vuoristoratojen yllättävyydestä ja vauhdista. Tuntuu kuin olisin hetken vapaa kaikesta.

Kristiina puolestaan valitsi puisen radan, joka oli pidempi ja jännempi. Istuimme kyydissä jännittyneinä, kunnes vaunu lähti hitaasti liikkeelle.

Vaunu lisäsi vauhtia mutka mutkalta ja liikuimme vaunussa radanmukaisesti.

”Miten sun koulupäivä meni? Kysyin samaa jo Kristalta” kysyin lapseltani.

”Ihan hyvin. Meillä on kiva luokka ja opettaja. Läksyäkin tuli heti kahdesta aineesta” vastasi Kristiina.

”Vaikuttaako se koulu mukavalta paikalta?” kysyin vielä.

”Joo. On siellä viihtyisä piha” totesi Kristiina vaunun kyydissä.

Sen enempää emme vaunussa keskustelleet vaan keskityimme rataan ja sen vauhtiin. Pelästyimme molemmat vuoristoradan lopussa, koska siellä oli hyppyri, josta rata oli katkennut ja altaasta hyppäsi hai. Sydämeni pamppaili hurjasti päästyämme radan loppuun.

En ehtinyt pitkään panikoida radan loppua, kun tuli minun aika varttua virallisesti aikuiseksi. Kristiina puhalsi torveen ja riemuitsi vieressäni.

Kristakin saapui paikalle juuri ennen varttumistani. Nyt olisin aikuinen ja keski-iän kriisi varmasti koettelisi minua jollain tavalla, sillä olinhan kuitenkin kuuden lapsen yksinhuoltaja.

Ennen nukkumaan menoa Kristiina yritti tehdä läksyjään ruokailutilassa. Hän oli läksyjen suhteen hyvin tunnollinen ja halusi saada ne heti tehtyä pois kaivelemasta alitajuntaa. Olin itsekin lähestulkoon samanlainen koululaisena.

Tulin ruokailutilaan syömään iltapalaa, kun Kristiina pähkäili tehtävien kanssa.

”Miksi sä noita tehtäviä tähän aikaan teet? Sunhan pitäis olla jo nukkumassa hyvä neiti” toppuuttelin tytärtäni.

”Mä haluun nämä pois alta, että jää muutakin tekemistä viikonlopulle kuin läksyt” vastasi Kristiina.

”Jäähän sulle viikonloppuna paljon aikaa tehdä läksyjä ja muuta kivaa.. Sun siskokin on jo nukkumassa” yritin antaa vaihtoehtoja lapselleni.

”Se onkin Krista. Se on huolettomampi kuin mä” totesi Kristiina turhautuneena.

”Nyt ei kyllä mitään muttia.. Läksyjä teet simien aikoihin ja menet nukkumaan nyt” komensin lopulta.

”Joo joo” vastasi Kristiina ja lähti ovia paiskien yläkertaan nukkumaan.

Yllätyin tytön reaktiosta. Onhan hyvä, että on tunnollinen läksyjen suhteen, mutta rajansa silläkin, koska väsyneenä on suurempi todennäköisyys virheille.

Niin koitti lopulta viikonloppu ja oltiin sunnuntaissa. Päivästä erikoisen tekisi se, että perheemme vauvat varttuisivat tänään taaperoiksi. Olin yhtenä iltana ollut oikeassa, mitä läksyjen tekemiseen tuli, sillä isommat viihtyivät viikonlopun aikana paljon pihalla tehden kaikkea muuta kuin läksyjä.

Krista ja Kristiina ottivat ruutuhyppelymatsin pihalla, kun jäätelöauto pysähtyi tien viereen. 

”Eikö sulla tee mieli jäätelöä? kysyi Krista siskoltaan.

”Ei. Mä haluun voittaa sut tässä pelissä” vastasi Kristiina.

”Ei sun aina tarvii voittaa mua. Mä haluisin takas Aurora Skiessiin. Siellä on kaikki kivat kaveritki, joiden ei aina tarvinnut voittaa” sanoi Krista.

”Mutta kun me ei voida muuttaa sinne takas. Paina se jo kaaliis.. Meidän täytyy tyytyä tähän ja yrittää saada kavereita täältä” tiuskaisi Kristiina siskolleen.

”Helppo sun on sanoo, ku tuut jo kaikkien kanssa juttuun toisin kuin mä” puhisi Krista ja astui vahingossa siskonsa varaamaan ruutuun.

Se vain lisäsi Kristiinan riemua. Sitten molemmat vasta huomasivat, mitä pihallamme oli samaan aikaan meneillään, kun he olivat keskittyneet sanailuunsa.

Pihaamme oli kurvannut nainen, jolla oli mukana pieni valkoinen koiranpentu. Tämä olisi yllätykseni isommille, joka toivottavasti antaisi heille muuta ajateltavaa kuin läksyt ja Aurora Skiessista poismuuton syyt.

Kävin hakemassa pennun ja olin menossa esittelemään pentua kaksosille, mutta he nakkelivat niskojaan ja juoksivat takapihalle. Olin äimistynyt tyttöjen piittaamattomuudesta. Tuntui, kuin tytöille olisi puhjennut esimurkkukausi. En enää pysynyt perässä heidän mielenvaihtelujen kanssa.

Näin talomme ikkunasta, kuinka tytöt iloitsivat uima-altaalla. Toisaalta oli jo kesän viimeiset päivät, joten nauttikoot uimisesta vielä kun voivat. Kristiina laski liukumäestä veteen hieman ajatuksissaan kädet rinnallaan.

Krista koetteli omia rajojaan ja uskaltautui vihdoin kokeilemaan pomppulautaa. Se ei kuitenkaan sujunut ongelmitta vaan tyttö liukastui ja teki mahalaskun veteen.

Huomasin pennun viihtyvän keittiössä, jonne olin vienyt sen ruokakupinkin. Silittelin pentua ja yritin tehdä sen olon mukavaksi uudessa kodissa.

Pikkuhiljaa pentu intoutui juoksentelemaan ympäri taloa ja se näytti silminnähden iloiselta. Päätin, että kutsuisimme koiraa Repeksi.

Tultuaan sisään ennen siskoaan Kristiina heltyi nähtyään pennun ja innostui leikkimään Repen kanssa. Kristiina päätti Repen kanssa leikkiessään, että saisi siskonkin jotenkin vielä innostumaan pennusta ja toteavan sen piristäväksi jutuksi.

”Repe tule tänne” yritti Kristiina opettaa pennulle tärkeää luoksetulon käskyä, mutta pentu vain ihmetteli tytön touhotusta.

Olin salaa iloinen tästä edistyksestä, sillä kuulin tytön iloisen lässytyksen pennun kanssa työhuoneeseeni, jossa olin koneella.

Pitkästä aikaa koneelle päästyäni kävin heti tarkistamassa sisarusteni kuulumisia SimBookista ja sain yllätyä suuresti. En meinannut aluksi uskoa näkemääni todeksi.

Näytöllä kiljui pikkusiskoni päivitys: Annika oli mennyt naimisiin!!

Minua ei suinkaan järkyttänyt se, että siskoni oli mennyt naimisiin vaan se, kenen kanssa.. Tai tarkemmin ajateltuna minkä kanssa.. Siskoni profiilissa julkaistu kuva osoitti, että hän oli mennyt naimisiin vampyyrin kanssa. Olin järkyttynyt, sillä Annikan ollessa tavallinen olin olettanut, että hän olisi ainakin turvassa KillSupersilta lopun elämäänsä. Mutta nyt tämäkin turvallisuus oli saanut mielessäni kolauksen.

Ollessani koneella tytöt tekivät yhdessä läksyjään ja olivat velvollisia huutamaan rappusiin, mikäli pienemmät itkisivät. Samalla tytöt juttelivat taas keskenään.

”Ootko sä jo silitellyt tai leikkinyt Repen kanssa?” kysyi Kristiina.

”Ai se on sen nimi. En oo. Se ei korvaa iskää” totesi Krista kovana.

”Eihän se iskää korvaa, mutta tuskin äidin tarkoitus oli sitä hankkia sen takia.. Ootko ajatellut, että sen avulla vois olla helpompi tutustuu uusiin simeihin, kun ne pysähtyy jutteleen, jos sitä ulkoiluttaa?” jatkoi Kristiina kyselyjään.

”En oo ajatellu, mutta kuulostaa vähän helpommalta.. Ehkä se pentu ei loppupeleissä niin tyhmä ollutkaan” mutisi Krista lopulta.

Kristiina hymyili kuultuaan siskonsa vastauksen, kun tiesi päässeensä taas päämääräänsä.

Illalla lopulta koitti hetki, jolloin vauvat kasvoivat taaperoiksi. Olimme koko perheen voimin kannustamassa. Ensin kasvoi Katja.

Katjan jälkeen kasvoi Aleksi. Jännitin molempien kohdalla periytyisikö noitageenit, mutta erityisesti Aleksin kohdalla jännitin, katsoisiko minua silmiin vartuttuaan edesmenneen mieheni kopio.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Minua silmiin tuijotti kopio itsestäni liloine silmineen ja siniraidallisine ja muuten mustine hiuksineen hymyilevä poika. Olin äimistynyt, kuinka paljon hän näytti minulta ja samalla peloissani, sillä Aleksi oli varmasti perinyt geenini eikä olisi turvassa KillSupersiltakaan.

Katja puolestaan oli perinnyt isänsä ruskean tukan, mutta silmät olivat ruskeat niin kuin isoäidillä Alinalla. Katja muistutti hyvin paljon Kristiinaa pienenä. Hänen kohdallaan olisi vielä arvoitus, oliko hän myös perinyt noitageenini.

Seuraavana aamuna auringon taas noustessa, maanantaina, kaikkien vielä nukkuessa, oli Krista hiipinyt alakertaan tekemään vielä kesken olevia läksyjään. Hän pähkäili niiden kanssa, vaikka sisko olikin antanut niihin pieniä vihjeitä eilisiltana.

Lopulta hän laittoi kätensä silmien eteen ja antoi kyynelien valua. Hän ei haluaisi mennä enää kouluun.

Näin lähti Vanamoiden arki käyntiin muuton jälkeen.. Miksi Krista ei halua kouluun? Mitä piditte Aleksista ja Katjasta taaperoina? Onko teillä suosikkia jo perijäksi? Haluatteko kenties perijä-äänestyksen? Mulla olis kolme ehdokasta, jotka sinne laittaisin.. On mulla oma suosikkikin perijäksi, en tiedä paistaako se vielä tekstistä läpi.. Kommenttinne ovat taas enemmän kuin tervetulleita! :)