35. Tyrmistys

Vihdoinkin sain tämän osan ulos! :) Ja kevätkin on vihdoin saapunut :) Kiitos paljon edelliseen osaan tulleista kommenteista (saivat innostumaan taas ja ideoita seuraavaan osaan)! :) Vanamoilla taas mennään enemmän syksyisissä tunnelmissa.. Osassa on luvassa kasvun paikkoja ja arkisia ongelmia :) Pidemmittä puheitta toivotan kaikille antoisaa lukuhetkeä Vanamoiden parissa! :D

Oltiin päästy jo perjantaihin ja tytöillä oli viikon viimeinen koulupäivä luvassa. Krista oli ensimmäisenä hereillä ja  joi aamupalallaan tuoremehua. Hän pohti keskittyneesti päivän alkua. Tämä viikko oli sujunut koulussa hyvin ja Krista oli ilmeisesti osannut vältellä ikäviin asioihin joutumista.

Kaikki muut talossamme vielä nukkuivat. Jopa pikkuinen koiramme Repe tuhisi sikeästi omassa pedissään.

Lopulta Krista sai seuraa Kristiinasta. Kristiina söi aamupalan ja oli varma siitä, että läksyt oli tehtynä. Krista ei ollut läheskään niin huolellinen läksyjään kohtaan, sillä tuntui, että hänellä olisi jonkinasteisia oppimisvaikeuksia niin äidinkielessä kuin matematiikassakin. Tai siltä se ainakin vaikutti, kun Kristiinalla tuntui koulu sujuvan ihan leikiten.

Koulubussi saapui ja sen torven ääni raikui sisälle asti. Kristiina kulki edeltä Krista vanavedessään. Molemmat olivat hiljaa ja miettivät omia juttujaan.

Tyttöjen ollessa koulussa herätyskelloni herätti minut puoli yhdeksältä. Nousin ja söin juustoleipiä aamupalaksi. Sitten alkoikin tuttu rumba taaperoiden kanssa.

Pyrin antamaan jokaiselle perheeni taaperolle huomiota tasapuolisesti, mutta on minun kuitenkin myönnettävä, että Aleksin kanssa saatoin viettää aikaa vähän enemmän, sillä hän on perheen ainoa poika. Tytöillä on enemmän seuraa toisistaan ja leikkivät samantapaisia leikkejä. Aleksin kanssa tarvitsee leikkiä välillä astetta riehakkaampia leikkejä.

Katja myös vaati välillä kaiken muun huolenpidon lisäksi hauskutusta ja hellää syliä. Haikeudella jo ajattelin tulevia tapahtumia, kun taaperot aikanaan varttuisivat isommiksi. Alkumaistiaisia olisi pian tiedossa pelottavasta teini-iästä, kun Krista ja Kristiina varttuisivat huomenna teineiksi. Tänään juhlittaisiin puolestaan Katria ja Katariinaa. Yritin perustehtävieni välissä järjestää illan syntymäpäiviä. Järjestelyt kuitenkin keskeytyivät, kun vanhimmat kaksoset saapuivat bussilla pihaan koulusta.

Menin lapsia vastaan ovelle, sillä olin ottanut sen tavakseni, mutta aina en onnistunut siinä pienempien hoidolta. Tyrmistyin täysin, kun näin Kristan kasvot.

”Mitä sulle on tapahtunut?” melkein kiljaisin järkytyksestä, vaikka yritinkin pysyä rauhallisena ja olla tilanteessa se fiksu aikuinen.

”Mua kiusataan koulussa. Se on jatkunut jo pidempään, mutta tänään se kärjistyi niin, että sain nyrkistä silmään” vastasi Krista.

”Miksi et ole kertonut tästä aikaisemmin kotona? Onko kiusaaminen syy siihen, ettet tykkää käydä koulua?” kysyin.

”Ei oo helppoo kertoo kotona, että on kiusattu. Siit tulee semmonen luuseriolo, että itsessä on jotain vikaa..Tai silt musta tuntuu, että on jotain vikaa, kun kiusataan.. Mua on nimitelty lukietanaksi sen takii, kun luen hitaammin kuin muut ja kiusattu milloin mistäkin syystä.. Tänään ne vei mun penaalin ja heitteli sitä pitkin koulun pihaa..Sain sen lopulta kiinni ja pääkiusaaja yritti ottaa sitä mun otteesta pois..Se meni riuhtomiseks ja sit lopulta sain kyynerpäästä silmään” nyyhkytti Krista edessäni.

”Voi kultaseni! Ei sussa oo mitään vikaa.. Sä oot ainutlaatuinen, eikä sun kaltaista ole toista tässä Simlandiassa.. Mä vaan olisin toivonut, että olisit uskaltanut kertoa tilanteesta koulussa jo aikaisemmin, niin tätä ei välttämättä olisi päässyt tapahtumaan” sanoin Kristalle.

”Voi äiti!” sanoi Krista nyyhkyttäen ja kapsahti kaulaani halaukseen.

Halasimme siinä sateessa pitkään toisiamme ja kuiskasin Kristan korvaan, että suojelisin häntä vastaisuudessa kaikelta pahalta ja toivoin, että hän pystyisi jatkossa kertomaan minulle kaiken.

Ryhdyin heti sanoista tekoihin ja ryhdyin suojelemaan Kristaa. Kirjoitin pitkän pikaviestin Kristan opettajalle Simlan kautta ja toivoin, että kiusaamiseen puututaan ja se saadaan loppumaan. Olisin valmis menemään kouluun neuvottelemaan, mikäli asia ei muuttuisi.

Viestin kirjoittamisessa opettajalle vierähti yllättävän pitkä aika. Saatuani viestin lähetetyksi tulikin Katariinan ja Katrin aika kasvaa koululaisiksi. Toivoin jo nyt, ettei heitä tultaisi kiusaamaan koulussa nyt, kun Kristan kiusaaminen tuli ilmi. Katselin Katariinan varttumista koululaiseksi hieman haikeana.

Katariinasta kasvoi varsin nätti tyttö. En osannut sanoa kumpaa hän muistuttaa enemmän; minua vai edesmennyttä Kanervoa. Katariina sai uudeksi piirteekseen ympäristötietoisen, josta myöskään ei ollut tietoa, mistä kyseinen piirre periytyi.

Sitten koitti Katrin vuoro pyörähtää taaperosta koululaiseksi. Jännitin, miltä tyttö näyttäisi ja säilyisikö hänen erilaiset ominaisuutensa.

Katrin vartuttua minua tuijotti suoraan silmiini tutun siniset silmät. Katri oli lapsista selkeästi eniten perinyt piirteitä Kanervolta. Piirteeksi Katri sai yksinäisen suden ja toivoin, että hän silti tulisi toimeen erilaisten simien kanssa, vaikka viihtyisikin parhaiten yksinään.

Synttärijärjestelyjen jäädessä kesken ei tarjottavana ollut täytekakkua vaan jäätelöä. Krista meni ensimmäisenä keittiöön hakemaan oman annoksensa. Hän istui keittiön pöydän ääressä ja uppoutui omiin ajatuksiinsa.

Ajatuksista havahduttuaan tyttö alkoi lusikoimaan jätskiä suuhunsa. Hän ei halunnut tällä hetkellä kuin olla vaan omassa seurassaan, enkä voinut olla sitä ihmettelemättä.

Krista näytti hyvin pelästyneeltä, kun Kristiina tuli keittiöön hakemaan omaa jätkipurkkia.

”Sä varmaan tiedät, kuinka ikävään valoon mä nyt joudun mun kaverien silmissä, kun menit kantelemaan äidille sun kiusaamisesta” sanoi Kristiina hiljaa.

”Mustaa silmää on vähän vaikee selittää toisin.. Olisko mun muka pitänyt valehdella äidille?” kysyi Krista terävästi.

”Olisit sanonut, että kävelit pylvästä päin.. Nyt muakin alkaa kaverit ihan varmaan syrjimään, kun ne joutuu pulaan sun takia” syyllisti Kristiina.

”No sit ne ei oo ollukaan sun todellisia kavereita, jos ne sua syrjimään alkaa.. Musta tuntuu, ettei mulla oo koskaan mitään todellista siskoakaan ollut, kun se ei oo voinut puuttuu mun kiusaamiseen vaan on antanut sen tapahtua ja kääntynyt pois itse tilanteesta” syyllisti puolestaan Krista.

”Minkä mä sille voin, että mun paras kaveri sattuu olemaan sun pääkiusaaja? Ja se pääkiusaaja on koulumme rehtorin ja opettajamme tytär.. Ei oo helppo asetelma ollenkaan.. Ethän sä oo mulle vihanen, jos koitan puhua niille järkeä niin että ne jättää sut rauhaan?” kysyi Kristiina sovittelevasti.

”Ja sä sitten kanssa yrität.. Jos meidän uudessa koulussa tilanne ei muutu, kun siirrytään yläkouluun kasvettuamme, niin sä tunnet sen luissasi täällä kotona. Sulla on nyt mahdollisuus todistaa, että olet mun suojeleva isosisko niin kuin sisarusten kuuluu” heltyi Krista lopulta.

Sinä iltana Krista ja Kristiina eivät toisilleen enää puhuneet vaan Krista sepitti hiljaa salaisuuksiaan rakkaalle nallelleen, jonka oli saanut synttärilahjaksi isältään. Krista taisi toivoa, että nallen kautta hänellä olisi yhteys myös isäänsä tai ainakin tunsi isän olevan näin lähempänä ja luotti, että asiat menisivät parhain päin.

Seuraavana aamuna olin valmistamassa aamupalaa lapsille, kun puhelimeni alkoi soimaan. Halusin yllättää Kristan ja Kristiinan hyvällä aamupalalla, sillä he varttuisivat tänään teineiksi ja siirtyisivät yläkouluun.

Katsoin kännykkäni näyttöä ja yllätyin näytölle ilmestynyttä tuntematonta numeroa. Mietin hetken uskaltaisinko vastata, mutta päätin kuitenkin vastata (minulla oli huonoja kokemuksia tuntemattomista numeroista, sillä KillSupers käytti sitä myös).

”Aada”, vastasin puhelimeen.

”Petra Ruusunen tässä hei! Olen Kristan opettaja ja soitan lähettämänne Simla-viestin vuoksi.. Ikävää, että Krista on joutunut kiusatuksi.. Viestissänne ei käynyt ilmi, ketä kiusaajat ovat.. Onko Krista paljastanut keitä ne ovat?”

”Ei ole, mutta niitä on useampi.. Epäilen, että ovat samalla luokalla, kun kerran Kristan penaalin nappasivat kesken päivää.. Toivoisin, että voisit pitää heille pienen puhuttelun tai luokanhengen nostatus tuokion” sanoin vaativasti huolestuneen vanhemman tavoin.

”Tämä on hankala tilanne, kun oppilaat siirtyvät maanantaina yläkouluun.. Välitän viestiä yläkouluun ja pyydän tarkkailemaan tilannetta.. Yläkoulussa luokkien sekoittuessa luokkia ryhmäytetään, jonka avulla oppilaat kokevat yhteenkuuluvuuden tunteen ja kuuluvansa ryhmään.. Muuta en tässä tilanteessa voi luvata.. Ole yhteydessä tulevaan luokanvalvojaan, mikäli Krista vielä mainitsee kiusaamisesta.. Hyvää syksyn jatkoa! Hei hei!” päätti opettaja puhelun.

Katsoin vielä puhelun loputtua luurin näyttöä. Minut valtasi olo, ettei viestistäni ollut ollut mitään hyötyä. Näinkö nykyään koulukiusaamiset kouluissa hoidetaan? Annetaan asian olla ja siirretään toisten niskoille? En ollut tyytyväinen ollenkaan. Toivoin, että Krista uskaltaisi uskoutua minulle myös teininä, mikäli kiusaaminen jatkuisi.

Jatkoin aamiaisen valmistusta ajatuksieni harhaillessa vieläkin siinä puhelussa. Päätin, etten puhuisi siitä mitään lapsille ja tarkkailisin erityisesti Kristiinan ja Kristan kommunikointia.

Viedessäni munakkaita ruokailutilaan huomasin Kristiinan jo siellä tekemässä läksyjään. Hän otti oman annoksensa ja söi sen vähin äänin.

Muut lapset söivät myöhemmin yhdessä ja Krista näytti onnelliselta, kun Katariinasta ja Katrista oli hetken saman ikäistä seuraa. Katri istui Kristan ja Katariinan seuraan viimeisenä.

Katri asetteli tuolinsa lähemmäksi pöytää ja istui uudestaan alas. Krista pohti, mitä he kaikki neljä voisivat tänään tehdä ennen kuin hän ja Kristiina varttuisivat teineiksi.

”Mitä jos mentäisiin tänään kaikki neljä leikkipuistoon?” ehdotti Katri haarukoidessaan omaa munakastaan.

”Loistava idea! Tehdään niin, nyt kun siellä ei edes sada” riemuitsi Krista ja lapset söivät lopun aamiaisen suunnitellen, mitä tekisivät puistossa yhdessä.

Iltapäivällä lapset suuntasivat puistoon. Puiston puut olivat jo pukeutuneet ruskan eri väreihin. Pian lapset pääsisivät omalle pihalle haravoimaan lehtiä ja viettämään pelottelupäivää.

Katri ja Katariina keinuivat keinulaudalla tyytyväisenä ja ihailivat maisemia. Nuoremmat kaksoset vaikuttivat kaikin puolin rauhallisemmalta parivaljakolta ja uskoin, että he eivät tulisi järjestämään mitään suurempia hankaluuksia ja yllätyksiä.

Krista ja Kristiina olivat varanneet keinut. He huutelivat siskoilleen ja pitivät hauskaa.

Krista tuntui keinuessaan unohtaneensa jo ikävät tapahtumat koulussa.. Tai ainakaan se ei näkynyt hänen käytöksessään enää mitenkään. Siitä oli muistona vain musta silmä.

Muiden ollessa puistossa yritin järjestää toimintaa perheemme taaperoille. Aleksi ihastui pehmopupuun ja leikki sen kanssa pitkään.

Katja puolestaan konttaili pitkin huoneita ja naureskeli tyytyväisenä. Selkeitä sanoja ei vielä hänen suustaan tullut, vaikka yritinkin saada häntä sanomaan edes ”äiti”.

Aleksi vaihtoi leikkiessäni Katjan kanssa paikkaa tyttöjen huoneeseen. Hän löysi sieltä nukkekodin ja leikki sillä itselleen ominaisella tyylillä eli kaikkea piti päästä maistamaan ainakin kerran.

Odotellessani tyttöjä kotiin olivat tytöt siirtyneet keinuilta ottamaan toisistaan mittaa ruutuhyppelyssä. Ensimmäisenä oli Katrin vuoro hypätä muiden epäonnistumista odottavien silmien alla.

Katri yritti keskittyä suoritukseensa ja mietti strategiaa, mihin merkki kannattaisi heittää. Aurinko oli jo laskemassa, joten kauaa ei saisi aikailla kotiin tulon kanssa.

Katri pääsi ruutujen toiseen päähän ja vähän takaisin päin, kunnes kohtalokas moka kävi. Kristiina näytti olevan tyytyväinen, kun tuuletti siihen malliin.

Katariiina hyppi myös elämänsä ensimmäisen kerran ruutua eikä menestynyt läheskään niin hyvin kuin Katri. Näytti siltä, että vanhemmista tytöistä toinen olisi tämän kisan voittaja.

Kristan vuoron tullessa oli jo pimeämpää. Hän hyppäsi ruudukon päästä päähän virhettä tekemättä. Kristiinalla olisi siis näytönpaikka, jos aikoisi Kristan vielä voittaa.

Kristiinan suorituspaineet taisivat nousta liian suuriksi, sillä hän mokasi vahingossa jo heti alkumetreillä. Hän taisi hieman olla häpeissään, kun oli niin kovin toivonut muiden epäonnistumista ja mokasi itse kaikista ottelijoista nopeimmin.

Tyttöjen suunnatessa kotiin hoidin Aleksia antamalla hänelle huomiota puhtaan vaipan ja tuttipullon lisäksi. Aleksin hymyä oli palkitseva katsella.

Katjan laitoin kävelytuoliin, jotta tyttö oppisi helpommin kävelemään. Katjan huomion kuitenkin taisi paremmin viedä tuolissa olevat lelut.

Kotiin tultuaan tytöt kokoontuivat olohuoneeseen pelaamaan videopeliä. Ensin pelasivat Krista ja Kristiina Katariinan seuratessa vierestä. Katri puolestaan meni hetkeksi rauhalliseen tilaan viettääkseen aikaa yksikseen. 

Krista antoi Katariinan välillä pelata ja seurasi itse pelin etenemistä. Lapsilla näytti olevan hauskaa keskenään, kun koko olohuone raikui naurusta.

Istuin tyttöjen seuraan sohvalle. Kauhukseni huomasin tyttöjen innokkaasti pelaavan noitapeliä, jossa kisattiin luutien kanssa. Onneksi he eivät sentään kysyneet pelistä mitään, sillä en olisi tiennyt, mitä olisin lapsille vastannut.

Ilokseni huomasin Kristan tekevän tuttavuutta Repen kanssa. Krista näköjään vihdoinkin hyväksyi pennun perheeseensä eikä pitänyt sitä enää korvikkeena.

Krista alkoi leikkiä köysilelulla vetoleikkiä Repen kanssa ja leperteli samalla pennulle. Olin sisäisesti riemuissani ja ihastelin samalla tyttöjen pelitaitoja.

Vietimme yhdessä laatuaikaa koko perhe yhdessä taaperoiden ollessa jo nukkumassa. Tällaisia hetkiä saisi perheessämme olla useamminkin.

Lopulta koitti illan kohokohta, kun tuli kaksosten aika varttua teineiksi. Kannustimme ja hurrasimme Kristalle.

Puhallellessani torveen yhdessä Katrin kanssa Krista alkoi kimaltamaan ja tiesin hetken tulleen. Ajattelin jo kauhulla tulevia aikoja, kun tytöt tulisivat angstaamaan erinäisistä asioista.

Kristasta kasvoi varsin kaunis tyttö, mutta totesi heti, että nykyinen kampaus ja tyyli tulisivat muuttumaan tuossa tuokiossa. Kasvoiltaan tyttö ei pahemmin minua muistuttanut ja mietinkin ketä hän muistuttaisi.. Mieleeni tuli jotenkin kummasti pikkusiskoni Annika..

Kristan jälkeen tuli Kristiinan vuoro varttua teiniksi. Kannustuksestamme huolimatta Kristiina pyörähti uuteen elämänvaiheeseen pelästys kasvoillaan.

Minusta tuntui Kristiinaa katsoessani kuin olisin tuijottanut itseäni peiliin teiniaikoina. Niin paljon hän muistutti minua, vaikka hänellä on ruskeat silmät ja tukka. Kristiina huokaisi ja totesi siskonsa tapaan, että hiuksille ja vaatteille tulisi tapahtumaan jotain.

Olin yksin olohuoneessa katsomassa telkkaria, kun Kristiina tuli viereeni vielä istumaan.

”No mitäs tykkäät mun uudesta lookista?” kysyi Kristiina minulta.

”Onhan tuo erilainen, mutta sopii sulle hyvin” vastasin ja jatkoin telkkarin tuijotusta.

Hetken päästä Kristiinalla oli taas asiaa.

”Mä oon miettinyt yhtä juttua jo pitempään ja se tuli taas mieleen, kun pelattiin sitä noitapeliä.. Voiko noitia olla oikeasti olemassa ja onko niillä erikoiskykyjä?” kysyi Kristiina ja minun oli vaikea peittää tyrmistymistäni.

Kristiinan kysymys tuntui kuin se olisi ollut isku vasten kasvojani.

Pohdin hetken mitä vastaisin, sillä en vielä aikonut kertoa Kristiinalle, että hänellä on oikeasti noitageenit.

”Sanotaan näin, että todellisuus voi olla yhtä jännittävää kuin videopelit.. Itse uskon, että joukossamme elää simejä, joilla on erityisominaisuuksia ja –kykyjä kuten noidilla. Sun täytyy pitää silmät auki ja tarkkailla mitä ympärilläsi tapahtuu.. Itse uskon, että noitia ja muita erikoisuuksia on keskuudessamme ja se on vain rikkaus” vastasin lopulta.

”No voiko tavallinen sim muuttua noidaksi tai joksikin muuksi erikoisuudeksi?” kysyi Kristiina seuraavaksi.

”Tietysti voi tavallinen sim muuttua erikoisuudeksi.. Siihen on olemassa vaihtoehtoja, jotka sinulle yläkoulussa selviää simitietoudessa.. Lisäksi on mahdollista myös luopua erikoisuudesta olemisesta, jos siltä alkaa tuntua.. Kuulostaa vähän siltä, että sua kiehtoo yliluonnolliset jutut vai olenko väärässä?” vastasin ja kysyin puolestani.

”Oot oikeilla jäljillä.. Muutamia kirjoja oon lukenut niin ajattelin, onko se oikeasti mahdollista Simlandiassa.. Mut niin kuin sanoit, todellisuus on satua ihmeellisempää näköjään.. Hyvää yötä!” tokaisi Kristiina ja poistui huoneesta.

Jäin yksin olohuoneeseen ja huokaisin helpotuksesta. Olin selvinnyt ensimmäisestä kyselytuokiosta valehtelematta ja niin, että lapsi oli siihen tyytyväinen.. En tosin pysty enää pitkään peittelemään totuutta siitä, mitä lapset geeneissään kantavat.. Olisi mietittävä kuinka toimisin jatkossa ja mikä olisi oikea tilanne kertoa totuus… Vai onko sellaista?

Iik nyt jätin tämän tällaiseen kohtaan!! :) Koituuko teineistä harmia ja joutuuko Aada kertomaan geeneistään ennen aikojaan? Miltä näyttää Kristan stailaus ja kuinka lähtee käyntiin kaksosilla yläkoulu? Kaikkeen tähän saatte vastauksen seuraavassa osassa :) Risut ja ruusut ovat taas tervetulleita :D