14. Ei selitettävää

Ensiksi haluan kiittää kovasti viime osaan tulleista kommenteista. Oli kiva nähdä, mitä lukijat haluavat tarinaan lisää ja sain niistä ideoita tulevien sukupolvien varalle. Tätä osaa oli hauska tehdä ja kirjoittaa ja pelikin toimi taas moitteettomasti..Ja teki peli taas oman juonnenkäänteen, jota käytin tässä osassa hyväkseni..Pidemmittä puheitta toivotan lukuiloa kaikille! :D

Aamu oli valkenemassa Twinbrookissa. Joulu oli ohi. Sää vaihteli jo villisti lämpimämmästä kylmään niin, että jopa lumiukko oli saanut tuntea lämpötilanvaihtelut nahoissaan. Odotin jo innolla kevään saapumista, sillä kaipasin jo enemmän valoa päiviin.

Heräsin tuttuun tapaan ensimmäisenä perheestämme siivoamaan joulujuhlien jäljiltä koristeita ja kattausta. Arki tuntui taas alkaneen, sillä olin saanut taas tehtäväkseni käydä haastattelemassa kaupungintalolla kaupungin virkamiehiä, sillä epäilykset kavalluksesta piti selvittää ja nopeasti ennen kuin joku muu sen tekisi.

Siivottuani ja työasiat mielessäni tein aamupalaa perheelleni ennen kuin lähtisin töihin. Kukaan ei kuitenkaan haluaisi syödä eilisen tähteitä.

Pikkuhiljaa lapset heräsivät yksitellen uniltaan. Vohvelit näyttivät hyvin tekevän kauppansa ja olin siitä tyytyväinen. Minun ei ole tarvinnut edes kytätä Aadan ja Joonatanin syömisiä, sillä heille on ruoka maistunut hyvin ilman suurempia ulkonäköpaineita.

”Koittakaa keksiä jotain tekemistä sillä aikaa, kun olen tekemässä työjuttua toimitukseen”, sanoin Aadalle ja Annikalle.

”Jos illalla on hyvä ilma eikä liian kylmä, niin voidaan mennä käymään talviriehassa koko porukka vähän ainakin luistelemassa” jatkoin vielä.

Sulkiessani oven kuulin iloista puheensorinaa sisältä.

”Siellä talviriehassa on varmaan kivaa. Mä ainakin aion luistella koko sen ajan, kun ollaan siellä” sanoi Aada Annikalle.

”Mäkin meinaan luistella. Toivottavasti siellä olis muitakin”, kuulin Annikan sanovan Aadalle.

Kun pääsin kaupungintalon pihalle, näin suuren ihmisjoukon osoittamassa mieltään. Näytti kuitenkin siltä, että heillä ei ollut mitään vihjettä siitä, että kaupungissamme virkamiehet olivat kavaltaneet kaupunkimme verorahoja omiin tarkoituksiinsa.

Katsoin vakavana kaupungintalon ovea. Tämä juttu olisi yksi sulka hattuun lisää, mikäli saisin irti salaiselta lähteeltämme mehukkaita yksityiskohtia ja tiukkaa faktaa. En kuitenkaan haluaisi saada itse suurta julkisuutta jutun kirjoittajana, sillä olin tähän asti onnistunut pitämään perheeni pois julkisuuden valokeilasta, vaikka olinkin itse toimittaja.

Tultuani töistä olivat Aada ja Joonatan rakentamassa pihallemme taas yhtä lumiukkoa. Aadan huomatessaan minut hänelle taisi tulla mieleen talvirieha.

” Mitä sä aiot tehdä talviriehassa?” kysyi Aada Joonatanilta.

”En mä tiedä. Jos siellä on paippi niin voisin kokeilla lumilautailua. Musta luistelu on ennemmin tyttöjen hommaa” sanoi Joonatan taputellessaan samalla pallon reunoja tasaiseksi.

”Mä ehkä toivoisin, että riehassa olis joitain tuttuja myös” sanoi Joonatan hiljaa.

”Ai, toivotko, että Marjukka olisi siellä?” kysyi Aada vihjaillen.

”Ehkä mä toivonkin” vastasi Joonatan hymyillen pikkusiskolleen.

Avasin tyttöjen huoneen oven ja huomasin, kuinka kaksoset leikkivät kivi-paperi-sakset-leikkiä. Minun piti pyytää tyttöjä valmistautumaan riehaan lähtöön, mutta en sitten hennonnut keskeyttää tyttöjen leikkiä vaan jäin seuraamaan sitä oven suulta.

”Ja taas tasapeli” tuhahti Annika.

”Ihan sama mulle, ollaan yhtä hyviä tässä leikissä” totesi Anna.

”Mulle ei riitä pelkkä tasapeli” vastasi Annika uhmakkaasti.

”Okei! Seuraavasta kolmesta voittaja on se, joka voittaa eniten ja tasapelejä ei lasketa” sanoi Anna sovittelevaan sävyyn ja samalla myös kunnianhimoisesti, sillä hänkään ei pitänyt häviämisestä.

Ja niin siinä kävi, että Anna voitti leikin ja tiesin sen olevan tiukka paikka Annikalle.

”Äää, sä oot ihan tyhmä, ku et antanu mun voittaa!! Mun tekis mieli kuristaa sut!!” kiljui Annika minkä kurkustaan sai irti.

”Ei sun nyt leikistä tarvi suuttua. Enkä mä aina tykkää hävii tahallani” sanoi Anna näyttäen pelästyneeltä siskonsa uhkaavaa reaktiota.

”No niin tytöt! Nyt halaatte toisianne sovinnon merkiksi, niin voidaan alkaa valmistautumaan riehaan lähtöä varten. Pukekaa lämpimästi päälle, sillä ulkona on 15 astetta pakkasta” totesin kaksosille.

Kaksoset halasivat toisiaan ja alkoivat innokkaasti pukemaan toppavaatteita päälleen.

Päästyämme riehaan tytöt menivät kaikki heti luistelurinkiin luistelemaan. Huomasin heidän olevan alkuun hyvin varovaisia ja olivat ikään kuin valmiuksissa kaatumiselle.

Näin kuinka Annika horjahteli alkuun hyvin vaarallisen näköisesti. Tyttö taisi sitä itsekin vähän säikähtää.

Näin Joonatanin kasvoilta pienen harmistuksen, sillä riehassa ei ollut ketään pojan tuttua, jota hän taisi vähän toivoa. Joonatan uhkarohkeasti hyppäsi laudan kyytiin ja harjoitteli lumilautailua. Päätin jättää lumilautailun Joonatanin huviksi, sillä en ollut enää nuori.

Pakkanen oli aika purevan tuntuinen, joten menin myyntikojulta hakemaan kupin kuumaa kaakaota. Työpuhelimenikin alkoi soimaan, johon päätin olla vastaamatta, sillä halusin viettää vapaa-aikaani rauhassa perheeni kanssa ilman työjuttuja. 

Menin takaisin luisteluringin laidalle katsomaan, kuinka tytöt pärjäsivät. Aada ja Annika näyttivät kehittyneen luistelussa eivätkä horjuneet enää niin paljoa.

Yllätyin, kun näin Justinin myös menevän luistelemaan rinkiin. Toisaalta ilma oli kylmentynyt entisestään, joten oli pakko pysyä liikkeessä.

Anna kyllästyi luisteluun ja meni myyntikojulta hakemaan suolaisia nachoja. Päätin itse mennä luistelemaan, sillä luotin Annaan ja tiesin, ettei hän poistuisi rieha-alueelta ilman lupaa.

Hassuttelimme vähän Aadan kanssa ja teimme pieniä paritanssi liikkeitä. Meillä oli tosi hauskaa.

”Oletko huomannut mitään normaalista poikkeavaa?” kysyin Aadalta ohimennen.

”En mä oo mitään erikoista huomannut itsessäni ainakaan vielä”, vastasi Aada iloisesti.

Kesken juttelun luistimeni terä hipaisi maata ja kaaduimme molemmat maahan. Nauroimme makeasti tapahtuneelle.

Luistellessani Justin ja Joonatan olivat menneet ottamaan toisistaan mittaa lumisota areenalla. Anna oli mennyt myös katsomaan miesten lumisotaa ja kannusti isäänsä.

Joonatan näytti siltä kuin olisi valmiina isänsä harhautuksiin. Perheen miehet pitivät sen verran meteliä, että kuulin Joonatanin huudot luistinradalle asti.

”Etkö sä iskä parempaan pysty? Heitä niin lujaa ku vaan sulta lähtee ja yritä samal viel tähdätä” ärsytti Joonatan isäänsä pyrkien saamaan Justinista jonkinlaista vastusta.

”Täältä tulee pallo valmiina osumaan maalikohteeseensa” uhosi Joonatan kovalla ja raikuvalla äänellään.

Näin Annan katselevan vierestä, kuinka Justin onnistui väistämään Joonatanin heiton aivan täpärästi. Olin päättänyt lopettaa luistelun ja mennä katsomaan, josko miehetkin suostuisivat pikkuhiljaa lähtemään, sillä olimme olleet täällä lähes koko iltapäivän ja suurimman osan iltaa.

Kaiken kukkuraksi Justin onnistui harhauttamaan Joonatanin ja osui voimakkaasti Joonatanin rintaan. Näin, kuinka Joonatan kellahti selälleen lumeen hetkeksi, mutta hitaasti ylös taas nousten.

”Jaahas, eiköhän olisi aika lähteä kotiin? Alkaa olla jo aika myöhä ja ajattelin, että voisin kotona laittaa meille vaikka kuumat kaakaot lämmikkeeksi” ehdotin perheeni miehille.

”Kannatetaan!” hihkaisi Justin.

Joonatanin ilmeestä näki, että häviö lumisodassa jäi vähän harmittamaan.

Ihmettelin, miksi Joonatania ei kuulunut sisälle kuumalle kaakaolle, kun olimme päässeet kotiin. Hän oli juossut takapihallemme ihmettelemään taivaalla ollutta outoa valoilmiötä, sillä olihan hän viime aikoina ollut kiinnostunut erilaisista loogista päättelykykyä vaativista tehtävistä.

Jos Joonatan ei olisi ollut niin utelias, hän tuskin olisi jäänyt ihmettelemään pitkäksi aikaa valoilmiötä. Pidempään katseltuaan kävikin hassusti, sillä valo imaisi Joonatanin avaruusaluksen kyytiin. Voin vain kuvitella, kuinka paniikissa Joonatan oli, kun hän ei päässyt karkuun valoa ja alkoi nousta ilmaan. Imaistuaan Joonatanin alus katosi taivaalta Joonatan mukanaan.

Aadalla oli vielä energiaa ja hän halusi leikitellä taikuudella työhuoneessamme. Olen huomannut, että tyttöä kiehtoo taikuus eri tavalla, mitä se on minua kiinnostanut. Voin melkein uskoa, että Aadan taikavoimat vain voimistuvat iän myötä, mikäli hän jaksaa harjoitella yhtä uutterasti. Nytkin harjoitus jo kannatti, sillä hän oppi ensimmäisen taikansa; onnentaian.

Meidän muiden jo ollessa nukkumassa palautui Joonatan takaisin maan kamaralle. Hän ei kuitenkaan tullut yksin vaan hänen mukanaan tuli myös muukalainen, joka jäi tutkimaan pihallemme samalla, kun Joonatan käveli järkyttyneenä suoraan huoneeseensa nukkumaan.

Mutta Murupa oli nähnyt kaiken. Kissa istuskeli keittiötasolla ja ihmetteli päivän tapahtumia, josta taitaa olla parasta pysyä vaiti. Muru oli oppinut suojelemaan perhettäni kaikelta pahalta eikä varmaan näin halunnut huolestuttaa minua ihan vähästä.

Nukkuessani sikeästi saapui Joonatan taas yllätysvuorosta kotiin. Vuorossa olo oli kannattanut, sillä Justin sai himoitun ylennyksen kansainväliseksi supervakoojaksi. Sen ylemmäs ei lainvalvonnan uralla voinut päästä.

Ilma lämpeni nopeasti ja talvi vaihtui kevääksi. Minulla oli vähän haikea olo valmiiksi, sillä rakas esikoiseni varttuisi tänään nuoreksi aikuiseksi. Joonatanilla oli ilmeisesti kevättä rinnassa, sillä hän oli päättänyt tehdä seuraavaan liikkeen Marjukan suhteen ja kirjoitti tälle rakkauskirjeen.

Siivoessani taloa pyykkivuorista olivat Aada ja Joonatan päättäneet ottaa toisistaan mittaa videopelin merkeissä.

”Koita nyt vähän keskittyä! Mä johdan sua ihan kybällä. Et sä ennen oo ollu näin helppo vastus” puhisi Aada pelin tiimellyksessä haluten isoveljestään kovempaa vastusta.

”Susta ei oo mulle vastusta nyt yhtään. Mitä sä oikeen ajattelet? Mihin sä muuten jäit, kun tultiin talviriehasta? Äiti oli susta tosi huolissaan” sanoi Aada veljelleen.

”Mä jäin vaan ulos tuijottelemaan tähtiä” vastasi Joonatan nopeasti.

”Älä huijaa..Mä tiedän, mitä sulle tapahtui eilen. Avaruusoliot sieppasivat sut hetkeksi ja ne teki sul jotain kokeita, mistä sä oot järkyttynyt vieläkin” sanoi Aada tietäväisenä.

”Mitä sä oikeen höpiset? Ootko lukenu liikaa scifikirjoja tai jotain? Eihän avaruusolioita oo oikeesti olemassa” sanoi Joonatan hämmentyneenä siitä, että Aada tiesi, mitä hänelle oli tapahtunut.

”En mä mitään höpise tai oo lukenu liikaa..Mä kuulen sun ajatukset.. Oon kuullu itse asiassa koko aamun teidän ajatuksianne, siks halusinkin pelata ja keskittyä kunnolla, ettei koko ajan keskittyis kuuntelemaan teidän ajatusten ääniä. Mä en pysty hallitsemaan kenen ajatukset kuulen.. Siitä mä tiesinkin, että äiti oli susta hirveen huolissaan” kertoi Aada samalla tajuten mikä hänen erityiskykynsä oli.

”Ethän sä mitenkään voi kuulla muiden ajatuksia. Kukaan ei voi! Sä oot vaan lukenu liikaa niitä vamppyyrikirjoja” totesi Joonatan päättäväisesti.

”No sun mielestä ei oo varmaan sitten olemassa vamppyyreitä, keijuja, noitia tai ihmissusiakaan?” kysyi Aada kierrellen ja samalla testaillen, mitä Joonatan tiesi perheen salaisuudesta.

”Niitä olioita ei oo olemassa missään muualla kuin satukirjoissa” totesi Joonatan tiukasti.

Samalla Joonatanin puhelin alkoi soimaan kuin tilauksesta ja hän vastasi iloisesti puheluun.

Joonatan jutteli iloisesti puhelimeensa, sillä Marjukka soitti hänelle onnitellakseen syntymäpäivän johdosta. Näin, kuinka Joonatan lähti kävelemään kohti huonettaan jatkaakseen puhelua, sillä hän ei halunnut Aadan tai muidenkaan ylimääräisten korvien kuuntelevan puheluitaan.

Aada suuntasi katseensa kohti veljensä selkää ja näin hänen kasvoillaan päättäväisen katseen, joka usein tarkoitti, että kesken jäänyt asia ei jäisi tähän vaan asiaan palattaisiin vielä uudestaan.

Aloitin kirjoittamaan kirjaa tuleville sukupolville, sillä tiedän varttuvani jo pian vanhukseksi ja haluan, että tulevat sukupolvet ja erityisesti perijät tulisivat tietämään, minkälaiset juuret heillä on ja mitä geeneissämme on ja miten se voi vaikuttaa normaaliin arkielämään. Annoin kirjalleni nimeksi Alina Vanamo: 1 sukupolven raskas taakka. Antaisin kirjan tulevalle perijälle, kun aika olisi oikea.

Kirjoittaessani kirjaa Aada oli tullut myös työhuoneeseen. Hän tutki eliksiirikirjaa alkemiaryhmässä. Tyttö oli utelias tietämään kaikesta noituuteen liittyvästä. Melkein toivoin, että hän olisi yhtä kiinnostunut löytämään itselleen poikaystävän. Toisaalta tanssiaiset olivat vasta tulossa, joten Aadalla ei ollut huolta sen asian kanssa vielä.

Menin olohuoneeseen lukemaan reseptikirjaa. Anna ja Annika olivat alkaneet leikkiä mielikuvitusleikkiä, jossa Annika oli prinssi ja Anna prinsessa.

Leikki taisi kuitenkin käydä tylsäksi ja he alkoivat leikkiä tyynysotaa. Kuulin riemun kiljahduksia olohuoneeseen asti.

”Tästä saat ja tästä” naureskeli Anna samalla Annikaa tyynyllä huitoen.

”Heh, sä et anna mulle vielä mitään vastusta” kerjäsi Annika vain lisää.

”Näin se kuuluu tehdä” sanoi Annika ja mäjäytti Annaa voimakkaasti tyynyllä selkää.

”Älä lyö noin lujaa, se sattuu!” kiljui Anna ja molemmat tytöt purskahtivat nauruun.

Yhtäkkiä kuulin Joonatanin huoneesta hirveän poksahduksen. Tiesin, että hän oli epäonnistunut kemistisettinsä kanssa.

Olin syventynyt jälkiruokaresepteihin, kun Joonatan marssi kärventyneen näköisenä kylppäriin pesulle. 

”Äiti, voisitko sä tänään tehdä jotain herkkuruokaa, kun Joonatanillakin on ne synttärit tänään?” kysyi Aada minulta.

”Mitä sulla on mielessä?” kysyin.

”Voisitko sä tehdä vaikka hodareita? Niitä ei oo ollu pitkään aikaan” pyysi Aada.

Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen valmistamaan herkullisia hodareita. Lapset harvoin esittivät ruokatoiveita, joten tämä toive oli kiva toteuttaa. Tiesin ainakin, että kaikki ruoka tulisi menemään kaupaksi, eikä jääkaappiin tarvitsisi jättää tähteitä.

Kun olin saanut hodarit valmiiksi ja laitoin ne tarjolle, tuli Joonatanin aika varttua nuoreksi aikuiseksi. Joonatan iloitsi silminnähden kasvamisesta, sillä se tiesi koulun päättymistä ja muita vapauksia.

Kannustimme koko perhe Joonatania. Minä ja tytöt puhaltelimme onnentoivotuksia torviin ja Justin kannusti Joonatania tämän selän takana.

Katsoin poikaani haikeasti, sillä muistan, kuinka hän oli ihan pieni käärö. Nyt hän kasvaisi nuoreksi aikuiseksi ja saisi kantaa aikuisten vastuita erilaisista asioista. Näin Joonatanin kasvoilla hämmentyneen ilmeen, kun hän pyörähti seuraavaan kasvuvaiheeseen.

Pojastani kasvoi oikein komea. Huomasin, kuinka Justinin ilme näytti niin hämmentyneeltä, sillä poika muistutti häntä lähes identtisesti, kun hän oli ollut nuori.

Otin keittiötasolta oman annokseni ja menin syömään sitä ruokapöydän ääreen. Aada ja Annika nauttivat omistaan täysin siemauksin. Annika otti vielä lisääkin, kun oli saanut ensimmäisen syödyksi.

”Niin se poika vaan kasvoi jo isoksi” totesi Justin minulle samalla, kun söi omaa hodariaan.

”Niinhän nuo lapset kasvaa äkkiä isoksi. Annettaisko me pojan pitää valmistujaisbileet? Huomenna, kun on maanantai ja on pojan valmistujaiset koululla. Ei Joonatania varmaan haittaa, jos Annika ja Anna viettävät samalla juhlissa synttäreitään” sanoin Justinille.

”Mäkin vanhennun huomenna” totesi Justin hiljaa vaisusti.

”Ai niin.. Niin se aika vaan menee eteenpäin eikä nuorruta enää.. Pian Joonatan löytää itselleen varmaan morsianehdokkaan ja lentää pois pesästä.. Ootko miettinyt kuka olisi sopiva jatkamaan sukupolvea eteenpäin tässä talossa? Itse olen Annan tai Aadan kannalla ja siihen on syynsä ja tiedät nyt mitä tarkoitan” sanoin vihjaillen Justinille.

”Mä annan sun päättää, kumpi jää jatkamaan. Molemmat ovat kuitenkin hyviä vaihtoehtoja. Ne on molemmat tosi temperamenttisia ja päättäväisiä ja tulevat varmasti pärjäämään elämässä ja mahdollisista vaaroista selviävät. Toisaalta mä vanhennun vanhukseksi jo huomenna ja haluisin nähdä vielä lapsenlapsen, joka taas mahdollisesti jatkaa sukua eteenpäin” totesi Justin hodariaan mutustellen.

”No onhan tuokin yksi miettimisen paikka. Toisaalta eihän sitä tiedä, kuinka nopeasti Joonatan alkaa perustamaan perhettä” sanoin miettiväisenä.

Aada oli mennyt Joonatanin perässä tämän huoneeseen, kun keskustelin Justinin kanssa.

”Arvaa mitä? Mä pystyn kuulemaan sun ajatukset.. Oliko ne avaruusoliot niin kauhean pelottavia?” kuiskasi Aada Joonatanin korvaan.

”Kerropa sä mulle, miten voit kuulla mun ajatukset.. Ja oli ne aika pelottavia otuksia ne avaruusoliot. Mä en oikeestaan siitä testaamisesta muista yhtään mitään, mutta kun mut tuotiin takaisin kotiin, mulla oli hirvee nälkä” sanoi Joonatan hiljaisella äänellä.

”No siis mulla on noitageenejä veressä ja eilisestä illasta lähtien, kun avaruusoliot sieppas sut, niin olen voinut kuulla muiden ajatuksia” selitti Aada.

”Odotas vähän! Mitä sä tarkoitat noitageeneillä? Eihän noitia ole kuin satukirjoissa” totesi Joonatan.

”Mulla on noitageenejä veressä, äidilläkin on.. Äidin vanhemmat murhattiin auto-onnettomuudelta näyttäneessä onnettomuudessa, kun se oli pieni, sillä äidin äiti oli vanhan ja mahtavan noitasuvun elossa ollut jäsen. Äiti oli ollut hoidossa silloin ja se joutui sijaisperheeseen siihen asti, kunnes se varttui nuoreksi aikuiseksi. Äiti sai selville olevansa noita KillSupers-järjestöltä ja ne haluu hävittää kaikki paranormaalit pois. Mun hiusten väri kertoo, että omaan noitageenin ja nyt omaan näköjään erityiskyvynkin.. Äiti osaa jutella eläinten tai ainaki kissojen kanssa” Aada selitti puheripulissaan.

”Miks mulle ei oo kerrottu aikaisemmin tosta?” kysyi Joonatan.

”Mä uskon, että äiti kertoo vaan niille, ketkä omaa noitageenin, koska meidän pitää olla normaalia varovaisempia, sullahan ei oo hätää, kun et oo geeniä perinyt” Aada sanoi.

”Mä kyllä pidän tän salaisuutena. En haluu, että sulle tai Annalle tapahtuu mitään.. Aiotko sä elää jotenkin varovaisemmin?” kysyi Joonatan.

”Mä oon jo opetellu yhden loitsun ja oon opiskellu vähän alkemiaa, että oppeisin tekemään muutaman eliksiirin kaiken varalta.. Vielä kun oppis hallitsemaan tätä ajatusten kuuntelua ni sehän on jo aika paha ase KillSupersia vastaan” tuumaili Aada.

”Heh, no siinä sä kyllä oot oikeessa. Toivottavasti Annakin saa jonkun kivan kyvyn, koska nopeesti pääteltynä sekin on noita, koska sil on saman väriset hiukset kuin sulla” oivalsi Joonatan.

”Niin on. Ja mä aattelin vähän leikkii tällä kyvyllä isän ja äidin kiusaks muutaman päivän” naureskeli Aada.

”Sulla tulee varmaan olee hauskaa. Mutta älä puhu niistä avaruusolioista mitään. En haluu huolestuttaa vanhempia yhtään enempää. Ne on vissiin joutunu kokee kaikkee mahdollista jo nyt” totesi Joonatan.

”Mä lupaan pitää suhun yhteyttä, sitten kun oot muuttanu pois kotoota. Voin kertoo mitä oon oppinu ja silleen” kertoi Aada.

”Sovitaan niin. Ja tuu kertoo mehevimmät juorut äidin ja isän ajatuksista” naureskeli Joonatan yhdessä Aadan kanssa.

Aamulla perheemme kylpyhuoneessa kävi normaalista poikkeava ruuhka, sillä jokainen halui laittautua parhaimpiinsa Joonatanin valmistujaisiin. Joonatan ei kuitenkaan halunnut laittaa valmistujaispuvun lakkia päähänsä vaan laittoi sen sijaan lippiksen päähänsä.

Laitoimme koko perhe juhlavaatteet päälle. Aada mietti pitkään, minkä mekon laittaisi päälleen. Annoin hänen laittaa olkaimettoman mekon, mutta kaksosten kohdalla huolehdin, että olkapäät eivät olleet paljaina. Lähdimme koko perhe taksilla kohti minulle jo niin tutuksi tullutta kaupungintaloa kohti.

Meille tuli kiire, sillä liikenne oli ruuhkautunut keskustassa. Aada juoksi edeltä ja me muut juoksimme jonossa perästä loppumatkan kaupungintalolle.

Valmistujaisjuhlatilaisuus oli todella virallinen ja samalla myös juhlallinen. Saimme kuulla herkän puheen Joonatanin luokkalaisen puhumana ja rehtori piti myös puheen. Katsoin liikuttuneena, kun Joonatan kävi hakemassa oman päästötodistuksensa. Samalla, kun todistus oli saatu, saimme marssia ulos oman lapsemme perässä juhlasta.

Kävellessäni kaupungintalon ovista ulos, näin Joonatanin heittävän todistuksen ilmaan valmistumisen kunniaksi. Hän sai hyvät arvosanat ja tiesin tulevaisuuden olevan avoinna pojalle.

Katsoimme toisiamme Justinin kanssa.

”Nyt on esikoinen valmistunut, kolme vielä jäljellä” totesin Justinille.

”Toivottavasti näemme vielä heidän valmistumisensa” sanoi Justin vakavana.

”Eiköhän me nähdä vielä se päivä. Älä ole noin vakavalla tuulella, kerran me täällä vaan eletään. Ja kun eletään niin eletään täysillä” sanoin Justinille halaten häntä samalla.

”Sä oot oikeessa! Eiköhän aleta valmistautumaan Joonatanin bileiltaa varten, jorataan henkemme edestä” sanoi Justin.

Sitten suutelimme kaupungintalon portailla kuin nuoret konsanaan.

Tällaista tällä erää..Risuja ja ruusuja otetaan jälleen kerran vastaan :) Seuraavassa osassa on sitten ainakin nuo Joonatanin bileet.. Mitä muuta olen keksinyt Vanamoiden pään menoksi? Ja mahtaako perijä jo selvitä seuraavassa osassa? Sen näette tulevissa osissa :D