26. Anteeksi

Uusi osa on taas täällä! Kiitokset kaikille taas kommenteista :) Sain niistä energiaa kirjoittaa tämän osan nopeammin loppuun.. Osassa paljastuu taas kaikennäköistä tarinan hahmoista, joten päästän teidät pidemmittä löpinöittä lukemaan.. Lukuiloa! :D

Olin ikään kuin paniikissa. En halunnut synnyttää tätä lasta yksin, sillä enhän edes ollut yksin syyllinen siihen, että tulin ylipäätään raskaaksi.

Supistukset kovenivat toinen toistaan pidemmiksi ja kivuliaammiksi. Alitajunnassani alkoi selkiytyä tunne, että joutuisin pärjäämään nyt yksin, enkä saisi Kanervoa mukaani, sillä minulla ei ollut tietoakaan siitä, missä mies oli. Riitamme ja salailuni alkoi harmittaa vain entistä enemmän.

”Auuuh! Perkule, missä ne miehet on silloin, kun niitä oikeasti tarvittaisiin!” huusin tuskasta ja päätin suunnata kohti sairaalaa. Vauva oli päättänyt syntyä tänä yönä, enkä voinut vaikuttaa siihen sen enempää.

Puin päälleni arkisemmat vaatteet ja yritin soittaa Kanervon kännykkään ennen kuin lähdin kotoa sairaalalle, mutta hän ei vastannut puhelimeensa. Lapsiveteni ei ollut vielä mennyt, joten yritin kiirehtiä, vaikka kävely tuntuikin hyvin tukalalta.

Kapusin luutani kyytiin ja suuntasin kohti sairaalaa. Täytyy kuitenkin myöntää, ettei luuta tunnu kaikkein miellyttävimmältä tavalta kulkea, kun on synnyttämäisillään, mutta vaihtoehtoja ei ollut, kun Kanervo oli vienyt automme ja takseja halusin käyttää mahdollisimman vähän.

Luutani hidasti sairaalan lähettyville. Ihmettelin, oliko edessäni oleva rakennus todellakin sairaala, sillä se oli niin erikoisen näköinen ja muotoinen, että se olisi hyvin voinut olla tutkimuslaitos.

Kävelin hitain ja vaappuvin askelin kohti sairaalan ovia. Minun piti välillä pysähtyä paikalleni, sillä polttava supistus kiristi vatsaani jälleen.

Kävelin sairaalan ovista sisään ja hoitajat tulivat heti luokseni ja ohjasivat oikealle osastolle. Mieleeni tuli sairaalan henkilökunnan touhutessa vierelläni Kanervon kanssa käyty juttutuokio, jossa pohdimme synnytystilannetta ja kuinka hän olisi tukenani. Oi, kuinka kaipasinkaan häntä jakamaan tämän kokemuksen kanssani. Tiesin kuitenkin, että joutuisin tämän synnytyksen kokemaan ilman mieheni tukea.

Samaan aikaan, kun olin synnyttämässä, Kanervo heräili puiston penkillä. Hänellä tuskin oli aavistustakaan siitä, mitä suurta oli juuri sillä hetkellä tapahtumassa.

Suuria asioita synnytyksessäni tosiaan tapahtuikin, sillä synnytinkin yhden sijasta kaksoset. Sekä kaksoset että minä voimme synnytyksen jälkeen niin hyvin, että lääkäri antoi meille luvan lähteä kotiin. En ollut koskaan varmaan ollut näin onnellinen, kun kannoin koria kädessäni odottamaan taksia.

Taksin sijasta paikalle tulikin limusiini. Matkasimme kaksosten kanssa onnellisina kohti kotia, mutta jännitin jo hurjasti, miten tulisin pärjäämään kahden vauvan kanssa.

Kotiin päästyä laskin korin alas ja olin valmis nostamaan ensimmäisen lapsista syliini ja kantamaan omaan sänkyynsä. Selviydyttyäni siitä järkytyksestä, että sainkin kaksoset, soitin sairaalalta lasten huonekaluliikkeeseen ja tilasin toisen lastensängyn ja he olivat luvanneet toimittaa sen heti perille asti.

Nostin ensimmäiseksi korista Kristiinan, joka oli kaksosista vanhempi. Olin vielä varovainen, kun käsittelin vauvoja, sillä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta pienten vauvojen käsittelystä.

Ennen lähtöämme sairaalasta lääkäri oli arvioinut molempien lasten luonteet. Kristiinasta lääkäri epäili tulevan sikeäuninen ja nero. Tulisin pian näkemään, oliko lääkäri oikeassa vauvan luonteesta, sillä vauvat tulisivat nukkumaan samassa huoneessa, jolloin näkisin olisiko Kristiina todellakin sikeäuninen, kun toinen huutaa vieressä.

Laskin Kristiinan varovaisesti sänkyynsä. Olin ihan myyty, kun katsoin lastani suoraan silmiin. Tältä siis tuntui olla äiti.

Kävin nostamassa korista kaksosista nuoremman. Hänen nimensä on Krista. Krista naureskeli iloisesti, kun leikin hänen kanssaan vähän.

Kristan kantaminen sujui jo varmemmilla otteilla ja mietin samalla, mahtoiko lääkärin arvio Kristan luonteesta pitää paikkaansa, sillä Kristan oltiin arveltu olevan urheilullinen ja kaikesta kiinnostunut. Jos pitäisi, tulisi Krista olemaan helppo vauva.

Minulla oli kiljuva nälkä. Lääkäri oli määrännyt minulle vuodelepoa, jonka avulla parantuisin nopeammin synnytyksestä. Minun oli kuitenkin pakko laittaa jotain syötävää itselleni, sillä sairaalan pöperöt olivat olleet ihan mauttomia, enkä saanut niitä kunnolla syödyksi.

Laitoin itselleni vohveleita, jotka näyttivät herkulliselta. Söin vohvelit tällä kertaa todella hyvällä ruokahalulla, sillä yhden lautasellisen sijaan söin kaksi lautasellista, joka kohdallani on suuri poikkeus.

Täyden vatsan kanssa menin nukkumaan. Nukkuisin niin kauan, kunnes jompikumpi kaksosista herättäisi minut.

Nukkuessani Kanervo ajeli autollamme kohti työpaikkaansa. Hän oli aamusta jo tehnyt ratkaisevan päätöksen asioiden suhteen. 

Oli pitkälle jo iltapäivä, kun Kristiina alkoi itkeä. Nousin nopeasti sängystä ja vaihdoin päälleni mukavan topin ja farkut. Pitkät hiukseni laitoin ponnarille, sillä vauvojen pienet nyrkit tarttuisivat niihin muuten yllättävän kovaa. Vaihdoin Kristiinalle puhtaan vaipan, joka sai vauvan heti tyytyväisemmäksi.

Kristiinan jälkeen vuorossa oli Krista. Minusta tuntui siltä, kuinka vaihtaisin vaippoja liukuhihnalta. Nostin Kristan korkealle ilmaan ja tyttö nauroi heleästi. Lopulta laskin Kristan takaisin sänkyynsä.

Krista nukahti sänkyynsä heti vaipan vaihdon jälkeen, mutta Kristiina ei ollut sängyssään tyytyväinen. Kokeilin kelpaisiko tytölle tuttipullo ja hän alkoikin heti imeä nopeaan tahtiin. Oli suloisen näköistä huomata, kuinka pienet kätöset tarttuivat pulloon kiinni.

Ilta oli alkanut jo hämärtää, kun kaksoset nukkuivat taas tyytyväisinä omissa sängyissään. Päätin valmistaa illallista ja aikaan saamani kastike maistui hyvälle. Enempää mausteita ei tarvitsisi ainakaan laittaa.

Keitin kastikkeen lisukkeeksi spagettia. Kyseinen ruoka on nopea laittaa ja tulisi tässä perheessä olemaan usein laitettu ruokalaji. Mietin kuitenkin syödessäni, mitä nopeita ruokia Kanervo mahtaisi laittaa ja tietää, sillä niistä tulisi olemaan suuri apu, mikäli Kanervo enää haluaisi olla minun kanssa yhdessä ja naimisissa.

Ruoan jälkeen kävelin kirjahyllyllemme ja mietin hetken aikaa, minkä kirjan lukisin. Tarvitsisin nimittäin pientä inspiraatiota kirjani seuraavaan lukuun.

Valitessani kirjaa oli Kanervon työvuoro loppunut. Mies oli päättänyt, että tänä yönä hän ei enää nukkuisi puiston penkillä.

Olin syventynyt tiukkatempoiseen fantasiakirjaan, joka kertoi vampyyrien sisäoppilaitoksesta. Pelästyin kovasti, kun kuulin avaimien käyvän oven lukossa.

Menin katsomaan ovelle ja yllätyin kovasti, kun näin Kanervon tulevan ovesta sisään. Olin pakahtua ilosta, mutta pidin tunteeni piilossa, sillä en tiennyt, mitä asiaa aviomiehelläni olisi.

”Meidän täytyy puhua” totesi Kanervo ovelta ja menimme olohuoneen sohvalle istumaan ja juttelemaan.

Istuuduttuamme Kanervo otti kädestäni kiinni ja alkoi puhua.

”Mä toivon, että sä kuuntelet tarkkaan, mitä mulla on sanottavana ja toivon, että ymmärrät, miksi reagoin lähtemällä hetkeksi pois kotoa” aloitti Kanervo vakavana.

”Okei, mä kuuntelen, mitä sulla on sanottavana” sanoin miehelleni ja katsoin häntä silmiin.

”Mä oon tosi etuoikeutetussa asemassa, kun luotit muhun niin paljon, että kerroit taustastasi koskevista salaisuuksista. Siksi mun täytyy olla sulle myös täysin rehellinen ja kertoa mun taustasta jotain, mitä en oo aikaisemmin kertonut kenellekään. Nimittäin KillSupers on tuttu järjestö myös minulle, vaikka perheeni ei koskaan sillä nimellä puhunutkaan siitä” kertoi Kanervo minulle katsoen samalla jonnekin tyhjyyteen.

”Mitä sä oikein tarkoitat?” kysyin hämmentyneenä.

”KillSupers on ollut myös minun perheeni jäljillä. Suonissani vertaa osaksi paranormaalien veri, sillä sekä isäni että isoisäni olivat vampyyreitä. Minä olen perheeni ainut lapsi, sillä vanhempani eivät uskaltaneet tehdä enempää lapsia, koska pelkäsivät vampyyrigeenien periytyvän, joita minä en perinyt. Järjestö oli perässämme ja tappoivatkin isoisäni, kun asuimme Sunset Valleyssa. Isoisän kuoleman jälkeen muutimme järjestöä pakoon Twinbrookkiin juuri ennen kuin aloitin koulun. Twinbrookissa saimme olla rauhassa järjestöltä ja ihmettelimme sitä jonkin aikaa. Syy siihen selvisikin minulle, kun kerroit taustastasi, koska ne olivat ottaneet teidät vuorostaan silmätikuiksi. Isäni kuolikin myöhemmin vanhuuteen ja äitini on saanut olla rauhassa” jatkoi Kanervo kertomustaan taustastaan.

”Mä järkytyin kamalasti, kun kerroit taustastasi ja järjestöstä. Mulle tuli sellainen tunne, että sama vainujahti alkaa taas uudestaan juuri, kun olin luullut sen olevan lopullisesti ohi. Mä päätin poissaollessani, että mä en voi antaa periksi sille järjestölle, vaan haluun olla sun rinnalla aina kuolemaani asti” päätti Kanervo tarinansa.

”Voitko sä antaa mulle anteeksi, että lähdin pois ja huusin sulle kaikkea ilkeää? Lupaan tästä lähtien olla täysin luottamuksesi arvoinen ja pysyn rinnallasi ja puolustan perhettäni, mikäli sitä vaaditaan. Mä rakastan sua ihan mielettömästi” sanoi Kanervo lopulta.

Katsoin Kanervoa hetken silmiin ja näin niistä vilpittömyyttä. Hän oli tosissaan.

”Saat anteeksi. Toivottavasti pystyt luottamaan muhun tästä eteenpäin, vaikka jouduin salaamaan sinulta pitkään tärkeitä asioita itsestäni. Kun olit poissa opin, ettei rakkaimmiltaan kannata salata mitään” totesin hymyillen.

”Mä luotan suhun kuin muuriin” sanoi Kanervo hymyillen ja otti minut kainaloonsa.

Kanervon kainalo tuntui sillä hetkellä maailman turvallisimmalta paikalta. Olin onnellinen, kun olin saanut mieheni takaisin.

”Jos muuten et vielä ole huomannut minussa mitään erikoista, niin voin sanoa, että vatsani on kadonnut” vihjailin Kanervolle.

”Hetkinen.. Synnytitkö sä sinä aikana, kun mä olin poissa?” Kanervo kysyi ihmeissään.

”Synnytin. Ennen kuin lähdin sairaalaan, yritin soittaa kännykkääsi, mutta et vastannut. Sä voit mennä katsomaan tuonne lastenhuoneeseen jälkikasvuasi, tulen perästä ihan pian” kehotin Kanervoa iloisesti.

Kanervo käveli lastenhuoneeseen ja näki edessään kaksi pinnasänkyä, joissa molemmissa nukkui vauva. Olisin halunnut nähdä hänen ilmeensä, kun yhden odotetun vauvan sijasta vauvoja olikin kaksi.

”Onko noi molemmat vauvat meidän?” kysyi Kanervo hölmönä.

”On tietysti, höpsö! Nuo kehdoissa nukkuvat vauvat ovat molemmat sinun tyttäriäsi” sanoin hymyillen.

”Mä luulin koko ajan, että meille tulee vain yksi vauva” jatkoi Kanervo sinnikkäästi.

”Mä hämmästyin sitä varmastikin yhtä paljon ellen jopa enemmän kuin sinä. Kun olin ponnistanut ensimmäisen lapsen ulos ja lääkäri sanoi sen olevan tyttö, olin onnellinen, sillä luulin, että synnytyksen aiheuttamat kivut olisivat nyt ohi ja synnytys myös. Hetkeä myöhemmin kuitenkin tunsin hirveän viiltävän kivuliaan poltteen vatsassani ja pelästyin. Lääkäri rauhoitteli ja totesi, että toinen vauva oli syntymässä maailmaan ja niin muutaman ponnistuksen jälkeen oli toinenkin tyttömme syntynyt. Äitinikin synnytti aikoinaan kaksoset, joten se taitaa olla perinnöllistä suvussamme” totesin lopulta.

”Se taisi olla aika unohtumaton kokemus. Mua harmittaa, etten päässyt näkemään tyttöjen syntymää” Kanervo sanoi ja tuli lähemmäs minua.

”Ei sille voi mitään rakas enää. Mutta seuraavalla kerralla sitten katsot, että pääset mukaan, sillä tuskin nämä kaksi tyttöä meidän viimeisiksi lapsiksi jäävät” sanoin miehelleni vihjaillen, että lisää lapsia saisi vielä meidän perheeseen tulla.

Sen todettuani molemmat tytöt inahtivat sängyissään. Ryhdyimme hoitamaan tyttöjä.

”Näin samalla, kun ruokimme tyttöjä niin sylissäsi olevan vauvan nimi on Krista, joka on kaksosista nuorempi ja minun sylissäni on Kristiina” esittelin Kanervolle ja katselimme vauvoja onnellisina.

Laitettuani Kristiinan takaisin nukkumaan sänkyynsä näin Kanervon halaavan Kristaa. Se oli jotenkin todella herkkä ja suloinen näky.

Sinä yönä nukuin kuin tukki Kanervon kainalossa. Nautin mieheni läheisyydestä vieressäni sinä yönä ja olin onnellinen, kun asiat olivat palautuneet niin kuin niiden pitikin olla.

Yö alkoi kääntyä lopulta taas aamuksi kauniissa Aurora Skiessissa. Kumpikaan meistä ei tiedä, mitä kaikkia salaisuuksia Aurora Skies kätkee sisälleen.

Sillä minä en ollut ainoa noita tässä kaupungissa. Aamun valjetessa noita, joka todennäköisesti oli mieheni työkaveri, lenteli luudallaan pitkin kaupungin katuja meidän kaikkien vielä nukkuessa.

Aurinko nousi hiljalleen ylös Aurora Skiessin ylle. Se sai kaupungin loistamaan upeissa väreissä.

Heräsin kaksosten itkuun Kanervon nukkuessa vielä sikeästi vieressäni. Tätä arki varmasti tulisi olemaan jatkossakin, sillä olin meistä herkempi heräämään erilaisiin ääniin. Hiippailin hiljaa kaksosten huoneeseen jättäen mieheni nukkumaan rauhassa, sillä hänellä olisi kuitenkin työpäivä edessä.

Nostin Kristan sängystä ja hoidin hänen tarpeensa. Vauvat herättivät minut kerran yössä syömään ja toisen kerran aikaisin aamulla, kuten nyt.

Syleilin Kristaa vielä hetken ennen kuin laskin hänet sänkyynsä. Olin nyt varma siitä, että tulisimme pärjäämään hyvin kaksosten hoidossa hyvänä tiiminä Kanervon kanssa.

En enää mennyt takaisin nukkumaan, vaan otin jääkaapista itselleni aamupalaa. Eiliseltä jääneet vohvelit maistuivat vielä hyviltä, mutta ei niin hyviltä, mitä ne olisivat vastapaistettuina.

Kanervon herättyä päätimme lähteä yhdessä kävelylle koko perheen voimin. Olimme nyt entistä vahvempia yhdessä, sillä meillä ei ollut enää menneisyyttä koskevia salaisuuksia toisiltamme. Tulisimme olemaan yhdessä huipputiimi, joka tulisi kestämään kaikki mahdolliset esteet, mitä tuleman pitäisi. Tai niin ainakin luulimme.

Näin saatiin kolmas sukupolvi tarinaan mukaan.. Kaksoset olivat minullekin yllätys, sillä perheellä ei ollut hedelmöityshoito palkintoa käytössä.. Seuraavassa osassa sitten selviää, periikö jompikumpi tytöistä noitageenit ja myös kuumailmapalloilua on luvassa :D Kommentit ovat taas tervetulleita :)