36. Rakkauden haamu

Vihdoinkin Vanamoiden uusi osa on täällä taas! :) Kiitos paljon taas kaikille viime osaan tulleista kommenteista :D Tämän osan tekstin sain kasattua kahdessa päivässä ja innolla olen taas pian ryhtymässä pelaamaan perheellä tarinaa eteenpäin (haluaisin jo olla siinä kohdassa, että perijä vaihtuisi, mutta sitä ennen on luvassa kaikennäköisiä kiemuroita, mikäli peli vain on yhteistyökykyinen eikä järjestä omia yllätyksiä) :) Tämän osan otsikko kertookin jo aika paljon, joten pidemmittä löpinöittä hyvää lukuhetkeä kaikille :D

Oli sunnuntai aamu ja Krista oli noussut ennen minua. Hän meni heti taaperoiden huoneeseen ja hoiti pikkuveljensä tarpeet kuntoon. Hän myös usein hauskuutti Aleksia erilaisilla loruilla. Olin huomannut, kuinka oma stressini oli helpottunut, kun isommista lapsista oli korvaamaton apu pienten hoidossa.

Myös Katariina oli herännyt aikaisin ja mennyt heti keittiöön aamupalalle. Hän taisi olla vähän omissa ajatuksissaan, kun popsi sieniomelettia suuhunsa.

Katri puolestaan meni ensimmäiseksi kylpyyn. Kylpy auttoi tyttöä ilmeisesti rentoutumaan ja asennoitumaan uuteen päivään tai niin ainakin uskoin, koska hän oli tehnyt siitä itselleen rutiinin.

Kylvyn jälkeen Katrillekin maistui lämmin sieniomeletti. Tytöt olivat oppineet käyttämään mikroaaltouunia hyväkseen, mikäli aamumunakas otettiin jääkaapista eikä juuri paistettuna. Aamupalan jälkeen huomasin noustessani Katrin tekevän läksyjä yläkerrassa.

Ruokailutilasta kuului hirveä meteli, kun tulin alakertaan. Kristiina yritti saada Katjaa syömään aamupuuronsa, mutta Katja taisi olla puurosta aivan toista mieltä ja myös näytti sen. Kristiinan ei auttanut muu kuin antaa huutavalle taaperolle tuttipullo.

Olin hyvällä tuulella ja minulla oli tunne, että tästä tulisi hyvä päivä. Laitoin hyräillen lapsille aamupalaksi lettuja kera vadelmahillon. Minulla oli sellainen olo, että voisin tänään saada aikaiseksi aloitettua projektin, jota olin lykännyt koko ajan vain eteenpäin.

Kristiina kävi keittiöstä hakemassa juuri paistettuja lettuja ja istui Katariinan seuraan. Katariina teki parhaillaan laskennon tehtäviä, jotka taisivat olla hänelle liian haastavia.

”Ootko sä hyvä matikassa?” kysyi Katariina isosiskoltaan.

”Mä olen meidän luokan toisiks paras”, vastasi Kristiina lettuja samalla mutustellen.

”No hyvä! Sitten sä voit auttaa mua näissä tehtävissä.. Mitä on 25x4?” kysyi Katariina sitten.

”Et sä voi multa suoria vastauksia kysyä. Sä et opi siitä itse mitään, jos kertoisin suorat vastaukset”, sanoi Kristiina hermostuneena siskoonsa.

”No miten mä sitten ratkaisen tän tehtävän?” pohti Katariina.

”Yks hyvä vinkki on ajatella, mitä toi vastaus olis rahana. Ajattele ne simeoleina”, neuvoi Kristiina nyt jo ystävällisemmin.

”Haa no sit tää on ihan helppo lasku.. Se on tietty 100 simeolenia”, riemuitsi Katariina.

”Hyvä Katariina! Sit lasket loput laskut samalla tavalla, niin ei pitäis mennä kauaa enää noissa tehtävissä”, totesi Kristiina ja lähti ruokailutilasta.

Menin katsomaan ruokatilaan, kun siellä oli niin hiljaista. Katja oli rauhoittunut ja juonut tuttipullonsa tyhjäksi. Nostin hänet pois syöttötuolista ja tyttö lähti konttaamaan kohti olohuonetta.

Repe pyöri ja pomppi jaloissani siihen malliin, että tulkitsin sillä olevan nälkä. Kävin täyttämässä sen ruokakupin ja menin projektini kimppuun. Krista ja Kristiina lupasivat sen aikaa katsoa pienten perään.

Sormeni hyppivät sujuvasti näppäimistöllä. Tätä tarinaa oli helppo kirjoittaa, sillä se kertoi omasta elämästäni. Sain aloitettua kirjoitelman omasta suvustamme, koska Kristiina oli esittänyt minulle aika läheltä liippaavia kysymyksiä ja halusin valmistautua ennen kuin joutuisin kertomaan totuuden suvustani.

Kirjoittaessani tarinaa suvustani oli Kristiina laittanut Aleksin kävelytuoliin. Poika näytti nauttivan kävelytuolissa oleskelusta ja pulisi omiaan, kun tallusteli pitkin yläkertaa tuolillaan.

Annoin isommille alennuskupongit paikalliseen hampurilaisravintolaan kiitokseksi lastenhoidosta. Tytöt lähtivät ravintolaan saman tien. Paikan listoissa oli laaja valikoima ja neideillä kesti hieman valita omat suosikkinsa.

Kokki otti vastaan kaksosten tilauksen ja meni suorinta tietä keittiöön. Tytöt odottivat ruokiaan hiljaisuuden hallitessa tilannetta.

Lopulta annokset tuotiin pöytään. Krista tarttui heti juustohampurilaiseensa suurella ruokahalulla. 

”Miltä sun ruoka maistuu?” avasi Krista keskustelun.

”Hyvältä, mutta vähän myös tuliselta”, vastasi Kristiina.

”Tää mun hamppari maistuu tosi hyvältä. Täytyy tulla joku toinenkin kerta tänne syömään”, totesi Krista ja haukkasi palan purilaisestaan.

”Haluisitko sä tulla tänne kavereiden kanssa?” kysyi Kristiina syömisensä välistä.

”Ehkä, voishan se olla ihan kivaa”, myhäili Krista.

Tytöt jäivät syönnin jälkeen hengailemaan vielä ravintolaan.

”Mitä sä tykkäät meidän luokkalaisista pojista?” kysyi Kristiina siskoltaan.

”On siellä muutama ihan varteenotettava tyyppi. Täytyy toivoo, että niistä joku pyytäis tanssiaisiin”, vastasi Krista salaperäisesti.

”Onko sulla joku tietty tyyppi kiikarissa?” kysyi puolestaan Krista siskoltaan.

”Onhan mulla aina joku tietty kiikarissa. Kenen sä toivot pyytävän sua tanssiaisiin?” uteli Kristiina.

”Ehkä Charlie Shearin pyyntöön voisin suostua. Se vaikuttaa aika rennolta tyypiltä”, totesi Krista lopulta.

”Kenen pyyntöön sä suostuisit?” uteli puolestaan Krista hetken päästä hymyillen.

”Voisin suostua Theo Klaaran pyyntöön, jos se oikein kauniisti pyytäis”, vastasi Kristiina ja molemmat tytöt alkoivat hihittämään.

”Mä oon muuten miettinyt yhtä juttua näin vakavasti ajatellen.. Uskotko sä, että olis olemassa jonkinlaista taikaa tai siihen perustuvia kykyjä?” esitti Kristiina tiukan kysymyksen siskolleen.

”Miksei vois olla? Jotkut ihmeelliset sattumuksetkin voisi hyvin selittää taioilla tai kyvyillä.. Mä uskon, että on olemassa erilaisia simejä kuin vain tavallisia.. Itseasias äidin pikkusisko Annika on naimisissa vampyyrin kanssa. Mul selvis se, kun se pyysi mut kaveriks SimBookissa” kertoi Krista.

”Ihan tosi.. Miks äiti ei oo puhunu siitä mitään?” ihmetteli Kristiina.

”Ehkä mutsilla on jotain salattavaa, kun ei oo meille mitään puhunu”, pohti Krista.

”Yritetään saada mahdollisimman nopeasti selvää, mitä äiti salaa meiltä”, sanoi Kristiina ja tytöt löivät kättä päälle sopimuksen merkiksi ennen kuin nousivat pöydästä ja lähtivät ravintolasta.

Illalla Katri tuli pyytämään minulta iltasatua, josta olin yllättynyt, sillä tyttöhän luki usein jotain itse ennen kuin meni nukkumaan. Hän pyysi minulta saduksi SimPeliä, joka sijoittui tulevaisuuteen ja kertoi pelistä, josta ei selviytyisi kuin yksi hengissä.

Ajattelin aluksi, että tarina olisi liian hurja vielä koululaiselle, mutta Katri kuunteli kaikki lukemani viisi lukua keskittyneesti. Annoin hänelle iltasadun päätteeksi hyvän yön suukon ja sovimme, että jatkamme tarinan lukua taas joku toinen ilta.

Maanantai toi mukanaan pelottelupäivän ja vesisateen. Sateesta huolimatta Katri ja Katariina lähtivät ”karkki vai kepponen”-kierrokselle aamupäivällä. Monet olivat poissa kotoa eivätkä tulleet avaamaan tytöille ovia.

Katariina luovutti kierroksen kesken kaiken, mutta Katri jatkoi kierroksen loppuun sitkeästi. Ja se lopulta palkittiin, sillä hänelle avattiin lopulta ovi.

Katri sai karkkia koriinsa reilusti. Hän ei tainnut aavistaakaan, että oven avaaja ei ollut ihan kuka tahansa vaan Kristan salattu ihastus.

Kierrokselta palattuaan molemmat tytöt jäivät istuskelemaan ja juttelemaan olohuoneeseen.

”No saitko sä mitään?” kysyi Katariina tikruasussaan.

”Sain mä lopulta tikkareita ja namuja semmoselta teinipojalta” kertoi Katri ylpeänä.

Katariina oli hetken hiljaan ja ilmeisesti vähän harmissaan, kun ei ollut jatkanut kierrosta loppuun asti.

”Mennäänköhän me illalla syysriehaan pelottelupäivän kunniaksi?” pohti Katri.

”Se olisi siistiä.. Siellä on se kummitustalokin.. Voitais ottaa kisa, kuka selviää siitä parhaiten”, ehdotti Katariina innoissaan.

Niin lopulta myös teimme pelottelupäivän kunniaksi. Tilasin lastenhoitajan katsomaan pienimpien perään ja menimme koko muu porukka syysriehaan. Joku kuitenkin pidätteli Katrin saapumista kimppakyytiin ja hän joutui tulemaan riehaan hieman erilaisella kulkupelillä, josta minulla ei vielä ollut aavistustakaan.

Katariinan osalta kilpailu alkoi odottamattomalla tavalla, sillä kummitustalo osoittautui liian pelottavaksi ja hän muuttui kummitukseksi. Katariinasta ei ollut kummitustalon soturiksi.

Kristiinaa ja Kristaa kiinnostivat alueella kasvavat kurpitsat. He poimivat niitä innokkaasti tulevia keitoksiaan varten.

Myös minulla oli ongelmia kummitustalon suhteen, sillä aloin voida pahoin tullessani ulos kauhujentalosta. Muistan, kuinka nuorempana kauhujentalo ei tuntunut hurjalta ollenkaan. Olin siis selkeästi tulossa vanhaksi.

Katri päätti olla siskoaan fiksumpi ja jätti kauhujentaloon menon kokonaan väliin. Hän ei ilmeisestikään halunnut samaa kohtaloa kuin siskonsa ja muuttua kummitukseksi. Onneksi Katariina ei kuitenkaan jäisi kummitukseksi vaan muuttuisi normaaliksi muutaman tunnin kuluttua.

Lopulta perheeni teinit kävivät myös kauhujentalossa. Heidän mielestään se ei ollut yhtään pelottava ja nyrpistin hieman suutani. Päätimme lähteä kotiin viettämään pelottelupäivän viimeisiä tunteja.

Kotona Kristiina nappasi Katjan syliinsä ja istui tytön kanssa keinutuoliin. Hän lauloi Katjalle tuntemaansa tuutulaulua.

Katariina pyysi isosiskoaan lukemaan iltasadun. Hän halusi kuulla prinsessasadun, jossa ei olisi yhtään kummitusta ja toivoi samalla, ettei näkisi unta, jossa hän olisi kummitus.

Kaikkien lasten nukkuessa hiivin vielä alakertaan ja tein jotain salaa lapsilta. Halusin nimittäin pelata lasten pelaamaa videopeliä. Peli nappasi minut valtaansa ja pelästyin, kun kuulin kolahduksen keittiöstä. Olin kauhuissani, sillä luulin murtovarkaan päässeen meille sisään.

Totuus oli kuitenkin aivan muu, kun hiippailin keittiön oven suulle katsomaan melun lähdettä. En ollut uskoa silmiäni ja luulin näkeväni unta. Melun lähde oli Kanervon haamu.

Kanervo loi katseensa minuun ja uskalsin kävellä hänen luokseen.

”Hei rakas! Mä tulin tuomaan teille viestiä korkeammalta taholta.. Sun on kerrottava pian totuus geeneistäsi lapsillesi tai he selvittävät sen pian itse kohtalokkain seurauksin”, kertoi Kanervo.

”Kristiina onkin jo vähän kysellyt niistä asioista, mutta luulen, että hän on pian valmis totuuteen. Minulla vaan ei ole aavistustakaan siitä, onko hän perinyt geenit. Katri ja Aleksi ainakin ovat hiusten värin puolesta, mutta haluaisin odottaa merkkiä, jotta tiedän onko Kristiinallakin geenit peritty”, kerroin aikeistani.

”Sen merkin tulet saamaan pian. Lisäksi toivoisin, että uskaltaisit itsekin jatkaa elämää. Tytöille ja Aleksille ei tekisi pahitteeksi, vaikka antaisit elämääsi saapuvan taas jonkun miehen. Sulla on lupa rakastua uudestaan, se ei haittaa mua ollenkaan.. Päinvastoin, sä oot ansainnut tulevasi rakastetuksi jälleen”, sanoi Kanervo yllättäen.

En ehtinyt sanoa Kanervon kertomaan mitään vastaan, kun näin jo hänen haamunsa katoavan aamun sarastukseen. Olin aivan hämmästynyt tapahtumista.

Katselin kuun laskua pohtien tulevaa ja sitä, mitä Kanervo minulle kertoi. Minun olisi uskaltauduttava heittäytyä taas tunteiden vietäväksi ja sydänsurulle altiiksi. En vain tiennyt pystyisinkö siihen uudestaan.

Heh, jätinpä taas kivaan kohtaan ;) Peli toimi kuin tilauksesta tuon haamun suhteen… Kuinka pian Aada joutuu kertomaan totuuden geeneistä vai selvittääkö siskokset totuuden ensin? Ja uskaltaako Aada heittäytyä tunteidensa vietäväksi? Tämä ja paljon muuta selviää Vanamoiden seuraavissa osissa :)

Kysymys, johon toivon vastausta: Järjestänkö perijä-äänestyksen vai valitsenko perijän itse?