keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

35. Tyrmistys


Vihdoinkin sain tämän osan ulos! :) Ja kevätkin on vihdoin saapunut :) Kiitos paljon edelliseen osaan tulleista kommenteista (saivat innostumaan taas ja ideoita seuraavaan osaan)! :) Vanamoilla taas mennään enemmän syksyisissä tunnelmissa.. Osassa on luvassa kasvun paikkoja ja arkisia ongelmia :) Pidemmittä puheitta toivotan kaikille antoisaa lukuhetkeä Vanamoiden parissa! :D



Oltiin päästy jo perjantaihin ja tytöillä oli viikon viimeinen koulupäivä luvassa. Krista oli ensimmäisenä hereillä ja  joi aamupalallaan tuoremehua. Hän pohti keskittyneesti päivän alkua. Tämä viikko oli sujunut koulussa hyvin ja Krista oli ilmeisesti osannut vältellä ikäviin asioihin joutumista.


Kaikki muut talossamme vielä nukkuivat. Jopa pikkuinen koiramme Repe tuhisi sikeästi omassa pedissään.


Lopulta Krista sai seuraa Kristiinasta. Kristiina söi aamupalan ja oli varma siitä, että läksyt oli tehtynä. Krista ei ollut läheskään niin huolellinen läksyjään kohtaan, sillä tuntui, että hänellä olisi jonkinasteisia oppimisvaikeuksia niin äidinkielessä kuin matematiikassakin. Tai siltä se ainakin vaikutti, kun Kristiinalla tuntui koulu sujuvan ihan leikiten.


Koulubussi saapui ja sen torven ääni raikui sisälle asti. Kristiina kulki edeltä Krista vanavedessään. Molemmat olivat hiljaa ja miettivät omia juttujaan.


Tyttöjen ollessa koulussa herätyskelloni herätti minut puoli yhdeksältä. Nousin ja söin juustoleipiä aamupalaksi. Sitten alkoikin tuttu rumba taaperoiden kanssa.


Pyrin antamaan jokaiselle perheeni taaperolle huomiota tasapuolisesti, mutta on minun kuitenkin myönnettävä, että Aleksin kanssa saatoin viettää aikaa vähän enemmän, sillä hän on perheen ainoa poika. Tytöillä on enemmän seuraa toisistaan ja leikkivät samantapaisia leikkejä. Aleksin kanssa tarvitsee leikkiä välillä astetta riehakkaampia leikkejä.


Katja myös vaati välillä kaiken muun huolenpidon lisäksi hauskutusta ja hellää syliä. Haikeudella jo ajattelin tulevia tapahtumia, kun taaperot aikanaan varttuisivat isommiksi. Alkumaistiaisia olisi pian tiedossa pelottavasta teini-iästä, kun Krista ja Kristiina varttuisivat huomenna teineiksi. Tänään juhlittaisiin puolestaan Katria ja Katariinaa. Yritin perustehtävieni välissä järjestää illan syntymäpäiviä. Järjestelyt kuitenkin keskeytyivät, kun vanhimmat kaksoset saapuivat bussilla pihaan koulusta.


Menin lapsia vastaan ovelle, sillä olin ottanut sen tavakseni, mutta aina en onnistunut siinä pienempien hoidolta. Tyrmistyin täysin, kun näin Kristan kasvot.

”Mitä sulle on tapahtunut?” melkein kiljaisin järkytyksestä, vaikka yritinkin pysyä rauhallisena ja olla tilanteessa se fiksu aikuinen.


”Mua kiusataan koulussa. Se on jatkunut jo pidempään, mutta tänään se kärjistyi niin, että sain nyrkistä silmään” vastasi Krista.

”Miksi et ole kertonut tästä aikaisemmin kotona? Onko kiusaaminen syy siihen, ettet tykkää käydä koulua?” kysyin.


”Ei oo helppoo kertoo kotona, että on kiusattu. Siit tulee semmonen luuseriolo, että itsessä on jotain vikaa..Tai silt musta tuntuu, että on jotain vikaa, kun kiusataan.. Mua on nimitelty lukietanaksi sen takii, kun luen hitaammin kuin muut ja kiusattu milloin mistäkin syystä.. Tänään ne vei mun penaalin ja heitteli sitä pitkin koulun pihaa..Sain sen lopulta kiinni ja pääkiusaaja yritti ottaa sitä mun otteesta pois..Se meni riuhtomiseks ja sit lopulta sain kyynerpäästä silmään” nyyhkytti Krista edessäni.

”Voi kultaseni! Ei sussa oo mitään vikaa.. Sä oot ainutlaatuinen, eikä sun kaltaista ole toista tässä Simlandiassa.. Mä vaan olisin toivonut, että olisit uskaltanut kertoa tilanteesta koulussa jo aikaisemmin, niin tätä ei välttämättä olisi päässyt tapahtumaan” sanoin Kristalle.


”Voi äiti!” sanoi Krista nyyhkyttäen ja kapsahti kaulaani halaukseen.

Halasimme siinä sateessa pitkään toisiamme ja kuiskasin Kristan korvaan, että suojelisin häntä vastaisuudessa kaikelta pahalta ja toivoin, että hän pystyisi jatkossa kertomaan minulle kaiken.


Ryhdyin heti sanoista tekoihin ja ryhdyin suojelemaan Kristaa. Kirjoitin pitkän pikaviestin Kristan opettajalle Simlan kautta ja toivoin, että kiusaamiseen puututaan ja se saadaan loppumaan. Olisin valmis menemään kouluun neuvottelemaan, mikäli asia ei muuttuisi.


Viestin kirjoittamisessa opettajalle vierähti yllättävän pitkä aika. Saatuani viestin lähetetyksi tulikin Katariinan ja Katrin aika kasvaa koululaisiksi. Toivoin jo nyt, ettei heitä tultaisi kiusaamaan koulussa nyt, kun Kristan kiusaaminen tuli ilmi. Katselin Katariinan varttumista koululaiseksi hieman haikeana.


Katariinasta kasvoi varsin nätti tyttö. En osannut sanoa kumpaa hän muistuttaa enemmän; minua vai edesmennyttä Kanervoa. Katariina sai uudeksi piirteekseen ympäristötietoisen, josta myöskään ei ollut tietoa, mistä kyseinen piirre periytyi.


Sitten koitti Katrin vuoro pyörähtää taaperosta koululaiseksi. Jännitin, miltä tyttö näyttäisi ja säilyisikö hänen erilaiset ominaisuutensa.


Katrin vartuttua minua tuijotti suoraan silmiini tutun siniset silmät. Katri oli lapsista selkeästi eniten perinyt piirteitä Kanervolta. Piirteeksi Katri sai yksinäisen suden ja toivoin, että hän silti tulisi toimeen erilaisten simien kanssa, vaikka viihtyisikin parhaiten yksinään.


Synttärijärjestelyjen jäädessä kesken ei tarjottavana ollut täytekakkua vaan jäätelöä. Krista meni ensimmäisenä keittiöön hakemaan oman annoksensa. Hän istui keittiön pöydän ääressä ja uppoutui omiin ajatuksiinsa.


Ajatuksista havahduttuaan tyttö alkoi lusikoimaan jätskiä suuhunsa. Hän ei halunnut tällä hetkellä kuin olla vaan omassa seurassaan, enkä voinut olla sitä ihmettelemättä.


Krista näytti hyvin pelästyneeltä, kun Kristiina tuli keittiöön hakemaan omaa jätkipurkkia.

”Sä varmaan tiedät, kuinka ikävään valoon mä nyt joudun mun kaverien silmissä, kun menit kantelemaan äidille sun kiusaamisesta” sanoi Kristiina hiljaa.

”Mustaa silmää on vähän vaikee selittää toisin.. Olisko mun muka pitänyt valehdella äidille?” kysyi Krista terävästi.

”Olisit sanonut, että kävelit pylvästä päin.. Nyt muakin alkaa kaverit ihan varmaan syrjimään, kun ne joutuu pulaan sun takia” syyllisti Kristiina.


”No sit ne ei oo ollukaan sun todellisia kavereita, jos ne sua syrjimään alkaa.. Musta tuntuu, ettei mulla oo koskaan mitään todellista siskoakaan ollut, kun se ei oo voinut puuttuu mun kiusaamiseen vaan on antanut sen tapahtua ja kääntynyt pois itse tilanteesta” syyllisti puolestaan Krista.

”Minkä mä sille voin, että mun paras kaveri sattuu olemaan sun pääkiusaaja? Ja se pääkiusaaja on koulumme rehtorin ja opettajamme tytär.. Ei oo helppo asetelma ollenkaan.. Ethän sä oo mulle vihanen, jos koitan puhua niille järkeä niin että ne jättää sut rauhaan?” kysyi Kristiina sovittelevasti.

”Ja sä sitten kanssa yrität.. Jos meidän uudessa koulussa tilanne ei muutu, kun siirrytään yläkouluun kasvettuamme, niin sä tunnet sen luissasi täällä kotona. Sulla on nyt mahdollisuus todistaa, että olet mun suojeleva isosisko niin kuin sisarusten kuuluu” heltyi Krista lopulta.


Sinä iltana Krista ja Kristiina eivät toisilleen enää puhuneet vaan Krista sepitti hiljaa salaisuuksiaan rakkaalle nallelleen, jonka oli saanut synttärilahjaksi isältään. Krista taisi toivoa, että nallen kautta hänellä olisi yhteys myös isäänsä tai ainakin tunsi isän olevan näin lähempänä ja luotti, että asiat menisivät parhain päin.


Seuraavana aamuna olin valmistamassa aamupalaa lapsille, kun puhelimeni alkoi soimaan. Halusin yllättää Kristan ja Kristiinan hyvällä aamupalalla, sillä he varttuisivat tänään teineiksi ja siirtyisivät yläkouluun.


Katsoin kännykkäni näyttöä ja yllätyin näytölle ilmestynyttä tuntematonta numeroa. Mietin hetken uskaltaisinko vastata, mutta päätin kuitenkin vastata (minulla oli huonoja kokemuksia tuntemattomista numeroista, sillä KillSupers käytti sitä myös).


”Aada”, vastasin puhelimeen.

”Petra Ruusunen tässä hei! Olen Kristan opettaja ja soitan lähettämänne Simla-viestin vuoksi.. Ikävää, että Krista on joutunut kiusatuksi.. Viestissänne ei käynyt ilmi, ketä kiusaajat ovat.. Onko Krista paljastanut keitä ne ovat?”

”Ei ole, mutta niitä on useampi.. Epäilen, että ovat samalla luokalla, kun kerran Kristan penaalin nappasivat kesken päivää.. Toivoisin, että voisit pitää heille pienen puhuttelun tai luokanhengen nostatus tuokion” sanoin vaativasti huolestuneen vanhemman tavoin.

”Tämä on hankala tilanne, kun oppilaat siirtyvät maanantaina yläkouluun.. Välitän viestiä yläkouluun ja pyydän tarkkailemaan tilannetta.. Yläkoulussa luokkien sekoittuessa luokkia ryhmäytetään, jonka avulla oppilaat kokevat yhteenkuuluvuuden tunteen ja kuuluvansa ryhmään.. Muuta en tässä tilanteessa voi luvata.. Ole yhteydessä tulevaan luokanvalvojaan, mikäli Krista vielä mainitsee kiusaamisesta.. Hyvää syksyn jatkoa! Hei hei!” päätti opettaja puhelun.


Katsoin vielä puhelun loputtua luurin näyttöä. Minut valtasi olo, ettei viestistäni ollut ollut mitään hyötyä. Näinkö nykyään koulukiusaamiset kouluissa hoidetaan? Annetaan asian olla ja siirretään toisten niskoille? En ollut tyytyväinen ollenkaan. Toivoin, että Krista uskaltaisi uskoutua minulle myös teininä, mikäli kiusaaminen jatkuisi.


Jatkoin aamiaisen valmistusta ajatuksieni harhaillessa vieläkin siinä puhelussa. Päätin, etten puhuisi siitä mitään lapsille ja tarkkailisin erityisesti Kristiinan ja Kristan kommunikointia.


Viedessäni munakkaita ruokailutilaan huomasin Kristiinan jo siellä tekemässä läksyjään. Hän otti oman annoksensa ja söi sen vähin äänin.


Muut lapset söivät myöhemmin yhdessä ja Krista näytti onnelliselta, kun Katariinasta ja Katrista oli hetken saman ikäistä seuraa. Katri istui Kristan ja Katariinan seuraan viimeisenä.


Katri asetteli tuolinsa lähemmäksi pöytää ja istui uudestaan alas. Krista pohti, mitä he kaikki neljä voisivat tänään tehdä ennen kuin hän ja Kristiina varttuisivat teineiksi.


”Mitä jos mentäisiin tänään kaikki neljä leikkipuistoon?” ehdotti Katri haarukoidessaan omaa munakastaan.

”Loistava idea! Tehdään niin, nyt kun siellä ei edes sada” riemuitsi Krista ja lapset söivät lopun aamiaisen suunnitellen, mitä tekisivät puistossa yhdessä.


Iltapäivällä lapset suuntasivat puistoon. Puiston puut olivat jo pukeutuneet ruskan eri väreihin. Pian lapset pääsisivät omalle pihalle haravoimaan lehtiä ja viettämään pelottelupäivää.


Katri ja Katariina keinuivat keinulaudalla tyytyväisenä ja ihailivat maisemia. Nuoremmat kaksoset vaikuttivat kaikin puolin rauhallisemmalta parivaljakolta ja uskoin, että he eivät tulisi järjestämään mitään suurempia hankaluuksia ja yllätyksiä.


Krista ja Kristiina olivat varanneet keinut. He huutelivat siskoilleen ja pitivät hauskaa.


Krista tuntui keinuessaan unohtaneensa jo ikävät tapahtumat koulussa.. Tai ainakaan se ei näkynyt hänen käytöksessään enää mitenkään. Siitä oli muistona vain musta silmä.


Muiden ollessa puistossa yritin järjestää toimintaa perheemme taaperoille. Aleksi ihastui pehmopupuun ja leikki sen kanssa pitkään.


Katja puolestaan konttaili pitkin huoneita ja naureskeli tyytyväisenä. Selkeitä sanoja ei vielä hänen suustaan tullut, vaikka yritinkin saada häntä sanomaan edes ”äiti”.


Aleksi vaihtoi leikkiessäni Katjan kanssa paikkaa tyttöjen huoneeseen. Hän löysi sieltä nukkekodin ja leikki sillä itselleen ominaisella tyylillä eli kaikkea piti päästä maistamaan ainakin kerran.


Odotellessani tyttöjä kotiin olivat tytöt siirtyneet keinuilta ottamaan toisistaan mittaa ruutuhyppelyssä. Ensimmäisenä oli Katrin vuoro hypätä muiden epäonnistumista odottavien silmien alla.


Katri yritti keskittyä suoritukseensa ja mietti strategiaa, mihin merkki kannattaisi heittää. Aurinko oli jo laskemassa, joten kauaa ei saisi aikailla kotiin tulon kanssa.


Katri pääsi ruutujen toiseen päähän ja vähän takaisin päin, kunnes kohtalokas moka kävi. Kristiina näytti olevan tyytyväinen, kun tuuletti siihen malliin.


Katariiina hyppi myös elämänsä ensimmäisen kerran ruutua eikä menestynyt läheskään niin hyvin kuin Katri. Näytti siltä, että vanhemmista tytöistä toinen olisi tämän kisan voittaja.


Kristan vuoron tullessa oli jo pimeämpää. Hän hyppäsi ruudukon päästä päähän virhettä tekemättä. Kristiinalla olisi siis näytönpaikka, jos aikoisi Kristan vielä voittaa.


Kristiinan suorituspaineet taisivat nousta liian suuriksi, sillä hän mokasi vahingossa jo heti alkumetreillä. Hän taisi hieman olla häpeissään, kun oli niin kovin toivonut muiden epäonnistumista ja mokasi itse kaikista ottelijoista nopeimmin.


Tyttöjen suunnatessa kotiin hoidin Aleksia antamalla hänelle huomiota puhtaan vaipan ja tuttipullon lisäksi. Aleksin hymyä oli palkitseva katsella.


Katjan laitoin kävelytuoliin, jotta tyttö oppisi helpommin kävelemään. Katjan huomion kuitenkin taisi paremmin viedä tuolissa olevat lelut.


Kotiin tultuaan tytöt kokoontuivat olohuoneeseen pelaamaan videopeliä. Ensin pelasivat Krista ja Kristiina Katariinan seuratessa vierestä. Katri puolestaan meni hetkeksi rauhalliseen tilaan viettääkseen aikaa yksikseen. 


Krista antoi Katariinan välillä pelata ja seurasi itse pelin etenemistä. Lapsilla näytti olevan hauskaa keskenään, kun koko olohuone raikui naurusta.


Istuin tyttöjen seuraan sohvalle. Kauhukseni huomasin tyttöjen innokkaasti pelaavan noitapeliä, jossa kisattiin luutien kanssa. Onneksi he eivät sentään kysyneet pelistä mitään, sillä en olisi tiennyt, mitä olisin lapsille vastannut.


Ilokseni huomasin Kristan tekevän tuttavuutta Repen kanssa. Krista näköjään vihdoinkin hyväksyi pennun perheeseensä eikä pitänyt sitä enää korvikkeena.


Krista alkoi leikkiä köysilelulla vetoleikkiä Repen kanssa ja leperteli samalla pennulle. Olin sisäisesti riemuissani ja ihastelin samalla tyttöjen pelitaitoja.


Vietimme yhdessä laatuaikaa koko perhe yhdessä taaperoiden ollessa jo nukkumassa. Tällaisia hetkiä saisi perheessämme olla useamminkin.


Lopulta koitti illan kohokohta, kun tuli kaksosten aika varttua teineiksi. Kannustimme ja hurrasimme Kristalle.


Puhallellessani torveen yhdessä Katrin kanssa Krista alkoi kimaltamaan ja tiesin hetken tulleen. Ajattelin jo kauhulla tulevia aikoja, kun tytöt tulisivat angstaamaan erinäisistä asioista.


Kristasta kasvoi varsin kaunis tyttö, mutta totesi heti, että nykyinen kampaus ja tyyli tulisivat muuttumaan tuossa tuokiossa. Kasvoiltaan tyttö ei pahemmin minua muistuttanut ja mietinkin ketä hän muistuttaisi.. Mieleeni tuli jotenkin kummasti pikkusiskoni Annika..


Kristan jälkeen tuli Kristiinan vuoro varttua teiniksi. Kannustuksestamme huolimatta Kristiina pyörähti uuteen elämänvaiheeseen pelästys kasvoillaan.


Minusta tuntui Kristiinaa katsoessani kuin olisin tuijottanut itseäni peiliin teiniaikoina. Niin paljon hän muistutti minua, vaikka hänellä on ruskeat silmät ja tukka. Kristiina huokaisi ja totesi siskonsa tapaan, että hiuksille ja vaatteille tulisi tapahtumaan jotain.


Olin yksin olohuoneessa katsomassa telkkaria, kun Kristiina tuli viereeni vielä istumaan.

”No mitäs tykkäät mun uudesta lookista?” kysyi Kristiina minulta.

”Onhan tuo erilainen, mutta sopii sulle hyvin” vastasin ja jatkoin telkkarin tuijotusta.


Hetken päästä Kristiinalla oli taas asiaa.

”Mä oon miettinyt yhtä juttua jo pitempään ja se tuli taas mieleen, kun pelattiin sitä noitapeliä.. Voiko noitia olla oikeasti olemassa ja onko niillä erikoiskykyjä?” kysyi Kristiina ja minun oli vaikea peittää tyrmistymistäni.
Kristiinan kysymys tuntui kuin se olisi ollut isku vasten kasvojani.


Pohdin hetken mitä vastaisin, sillä en vielä aikonut kertoa Kristiinalle, että hänellä on oikeasti noitageenit.

”Sanotaan näin, että todellisuus voi olla yhtä jännittävää kuin videopelit.. Itse uskon, että joukossamme elää simejä, joilla on erityisominaisuuksia ja –kykyjä kuten noidilla. Sun täytyy pitää silmät auki ja tarkkailla mitä ympärilläsi tapahtuu.. Itse uskon, että noitia ja muita erikoisuuksia on keskuudessamme ja se on vain rikkaus” vastasin lopulta.


”No voiko tavallinen sim muuttua noidaksi tai joksikin muuksi erikoisuudeksi?” kysyi Kristiina seuraavaksi.
”Tietysti voi tavallinen sim muuttua erikoisuudeksi.. Siihen on olemassa vaihtoehtoja, jotka sinulle yläkoulussa selviää simitietoudessa.. Lisäksi on mahdollista myös luopua erikoisuudesta olemisesta, jos siltä alkaa tuntua.. Kuulostaa vähän siltä, että sua kiehtoo yliluonnolliset jutut vai olenko väärässä?” vastasin ja kysyin puolestani.

”Oot oikeilla jäljillä.. Muutamia kirjoja oon lukenut niin ajattelin, onko se oikeasti mahdollista Simlandiassa.. Mut niin kuin sanoit, todellisuus on satua ihmeellisempää näköjään.. Hyvää yötä!” tokaisi Kristiina ja poistui huoneesta.


Jäin yksin olohuoneeseen ja huokaisin helpotuksesta. Olin selvinnyt ensimmäisestä kyselytuokiosta valehtelematta ja niin, että lapsi oli siihen tyytyväinen.. En tosin pysty enää pitkään peittelemään totuutta siitä, mitä lapset geeneissään kantavat.. Olisi mietittävä kuinka toimisin jatkossa ja mikä olisi oikea tilanne kertoa totuus… Vai onko sellaista?






Iik nyt jätin tämän tällaiseen kohtaan!! :) Koituuko teineistä harmia ja joutuuko Aada kertomaan geeneistään ennen aikojaan? Miltä näyttää Kristan stailaus ja kuinka lähtee käyntiin kaksosilla yläkoulu? Kaikkeen tähän saatte vastauksen seuraavassa osassa :) Risut ja ruusut ovat taas tervetulleita :D 


30 kommenttia:

  1. Tätä osaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa, enkä joutunut pettymään. Ainoastaan yksi asia minua näin pilkunviilaajana häiritsee, nimittäin vuoropuhelun, joka ei lopu mihinkään merkkiin, perään laitetaan pilkku. "Tähän tyyliin", totesin. "Ei siis näin" huomautin. :D
    Mutta nyt niitä ruusuja risujen sijaan... Oli mukava nähdä lasten varttumista, ja päättelen Aadan kertovan heille noitageeneistä mennen tullen. Mietin myös, jos näitä teinikaksosia alkaisi kiinnostamaan vaikkapa seurustelu, mutta Aada ei olisi niin tyytyväinen asian suhteen. Tai sitten olisikin, ja yrittäisi holhota jopa liikaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :) Yritin nyt seuraavan osan vuoropuheluissa kiinnittää huomiota tuohon pilkkuun, joka tulee, jos ei tule mitään merkkiä heittomerkkien sisään.. Itse luen paljon kirjoja, niin jotenkin välillä hämää tuo heittomerkkien käyttö, kun välillä löytyy pilkku ja välillä ei(jotenkin vapaampaa näköjään tuo kirjojen painaminen nykyään).. Hauskoja pohdintoja sulla tarinasta, mulla ei kaikista yksityiskohdista ole vielä suunnitelmaa, joten katsotaan, mitä tarinassa tulee tapahtumaan :)

      Poista
  2. Oon melkein kateellinen sun näteistä lapsista! Oli taas todella hyvä osa, jota olin jo odottanutkin. Toivon, että teinit aiheuttavat ainakin jotain jänniä sattumuksia, muttei liikaa harmia. Ja olen samaa mieltä kuin Vohveli, että ois kiva, jos alkais poikaystäviä näkymään! Seuraavaa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :D Vai poikia odotetaan jo kuvioihin :) Kiva, että tykkäsit osasta! :) Teinit varmaan tyypillisesti jossain kohtaa alkavat hämmentämään soppaa ja sekoittamaan kuvioita, mutta tulevaisuudessa nähdään, mitä tulee tapahtumaan (vähän on suunnitelmat mulla vielä auki) :D

      Poista
  3. Tulihan sieltä seuraava osa :) Ja hyvä sellainen. Ihania nuo lapset, miten on niin kauniita! Teineistä en tiedä vielä, mutta tuleman pitää... :) Toivottavasti seuraava tulee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :D Osaa oltiinkin näköjään jo odotettu :D Kiva, että tykkäsit osasta :) Lapset on kaikki tosi nättejä, joten seuraavallekin sukupolvelle tulee varmaan hyvät geenit pohjalle :D Julkaisen uuden osan vielä tänään :D

      Poista
  4. Tuli käytyä nyt täälläkin kun on aikaa olla koneella. Mun käyttäjä poistu eli se Anna Merilahti, nii mun uus on nyt 8.tassu ja sillä kirjottelen kommentteja nykyään. Ilmotan, jos mä muutan mun käyttäjää, tai teen uuden yms. Mutta nyt varsinaiseen kommenttiin:

    Toi loppu oli hyvä kun Kristiina alko kyselemään noista noidista erityisesti. Ehkä saat tosta jonkun isommankin jutun tehtyä. (?) Olin odottanut pitkään Vanamoiden jatkumista, ja pakko sanoa, että tää osa oli kyllä odottamisen arvonen. Oon samaa mieltä kun Vohveli että kirjotuksista puuttuu noita merkkejä, mutta ei se nyt sillei kovin suuresti haittaa... (: Todella hyvä osa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :D Kiitos, että ilmoitit käyttäjän muuttumisesta :D Voipi juu olla, että Kristiinan pohdiskelut jatkuvat pidempään tässä tarinassa ;) Hienoa, että osaa jaksetaan odottaa! :D Voipi olla, että kesällä julkaisutahti nopeutuu, kun tota lomaa taitaa tänä kesänä olla enemmän mitä normaalisti, eikä pitäis olla mitään suuria projekteja tulossa(kuten remonttia talossa).. Mä yritin tulevassa osassa kiinnittää huomiota noihin pilkkuihin (voit seuraavassa kommentissa kertoa, onnistuinko paremmin) :)

      Poista
  5. Tää blogi ja Lc on ihan parhaita! Ootan innolla seuraavaa osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riemastuttavasta kommentista! :) Hienoa kuulla, että tästä LC:stä tykätään! :) Seuraavan osan julkaisen vielä tänään :D

      Poista
  6. Taisin joskus mainita cboxissas että hyvää jaksaa aina odottaa ja näin se on! Tätä kannatti odottaa, joten jatkossakin ihan omalla ajallas kirjoitat, me jaksetaan odottaa! :D Kristiinasta tuli niin äitinsä kopio! Ja toivottavasti kiusaaminen loppuu eikä jatkuis.. (Ps. Oot menny mun pään sisälle ja vieny sieltä ideoita Quintien suhteen.. Mut siitä enemmän kun sen aika tulee..) innolla jään odottamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä lämmittävästä kommentista! :D Ihanaa kuulla, että jaksatte odottaa osia! :) Se nimittäin kannustaa jatkamaan ja aloittamaan kirjoittamisen, jos se on välillä hankalaa ja inspis puuttuu.. Kesällä todennäköisesti julkaisutahti nopeutuu, kun lomaa on tänä vuonna enemmän kuin normaalisti (joten on aikaa simsin peluulle ja kirjoittamiselle) :) Kristiinasta todellakin tuli äitinsä kopio (siksi ei olekaan mun perijäsuosikkilistalla, kun haluun vähän persoonallisempaa perimää jatkoon), mutta stailaamalla sain siitä enemmän omannäköisen :D Hauska tuo kommentti, että olen mennyt pääsi sisälle ja vienyt ideoita :D Tästä taas huomaa, kuinka tavallisia ja normaaleja ideoita tarinoissa pyöritetään, jotka vielä kaikenhuipuksi toimii :D

      Poista
  7. Mukavan lämminhenkinen osa :) Vanhimmista kaksosista varttui kauniita nuoria naisia ja keskimmäisistä sööttejä lapsia :> Minusta Aada voisi kertoa tytöille heidän erikoisgeeneistään jo ihan hyvissä ajoin... Varsinkin kun asia näyttää jopa etukäteen tyttöjä kiinnostavan :) Tässä osassa tuli jotenkin erityisen hyvin esille kuinka hirmuisesti noita lapsia on :D Kristan kiusaamistilanne oli mielestäni ihan hyvin kuvattu, vähän kliseinen tapaus ehkä, mutta toisaalta, sellaisiahan kiusaamistapaukset on. Myös opettajan huono suhtautuminen ja kiinnostuksen puute tilanteeseen puuttumiseen on ikävän todenmukaista kuvausta... Toivottavasti Kristalla alkaa mennä kuitenkin paremmin! Olisi muuten ihanan kieroa draamaa jos nyt teini-iän myötä joku Kristan kiusaajista ihastuisi Kristaan ja alkaisi piirittämään tätä <3
    Leikkipuistokuvissa on muuten aivan ihana värimaailma! Jatkoa jään odottelemaan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentista! :D Lapset ja teinit varttuivat kaikki varsin näteiksi (odotan jo nuorimpien kasvua) :) Seuraavassa osassa taitaa jo vähän selvitä Aadan aikomuksista kertoa totuus geeneistä :D Noita lapsia on juu ihan hirveästi (toivottavasti seuraava sukupolvi olisi lapsimäärältään pienempi, eikä noita kaksosia tulisi kuin liukuhihnalta).. Hienoa kuulla, että Kristan kiusaamiskohtaus ja siihen suhtautuminen oli hyvin kuvattu (mun itseasias piti kuvata se vähän toisella tavalla, mutta totesin ettei aika riittänyt ku taaperot päätti kasvaa samalla päivällä kun piti noita lavastuksia tehdä)..Mielenkiintoinen kommentti tuo loppu, jossa ehdotit Kristan kiusaajista ihastuvan Kristaan (se jos mikä olisi kieroa :D , mutta osoittais että simit voivat muuttua) :D Leikkipuistossa oli auringonlasku ja syksy-yhdistelmä josta kyllä itsekin tykkäsin.. Pimeimpiin kuviin piti vähän valoa lisätä (että tykkään PhotoScapesta kun sillä saa sen tehtyä parilla hiiren klikkauksella).. Jatkoa laitan tänään vielä ulos! :D

      Poista
  8. Huomasin kauhukseni, etten ollut ehtinyt edellistä osaa kommentoimaan ollenkaan! D: En tiedä miten siinä niin pääsi käymään, mutta nyt olen ainakin taas täällä! :D
    Tykkäsin tästä osasta tosi paljon ja tapahtumat solju ihanasti eteenpäin just sopivalla tahdilla. Krista-raukkaa käy sääliksi, toivottavasti tää ei ainakaan sen ja Kristiinan välejä pilaa :(
    Kristiinan tyylistä tuli ainakin tosi kiva, vähän ilkeesti jätit näyttämättä Kristaa! :D
    Komppaan Villasukkaa, Aada voisi jo piakkoin kertoa tytöille geeneistään ennen kuin jotain tapahtuu ja onkin liian myöhäistä D:
    Puistokohtaus oli muuten tositosi kiva, tykkäsin tosi paljon! :) Kuvat oli tosi nättejä ja teksti taitavaa ja mukavan vaihtelevaa, niin kuin tietysti koko osassa mutta etenkin tässä kohtauksessa kiinnitin niihin erityistä huomiota :D Hurrasin itsekseni Kristan puolesta kun se pääsi voittamaan Kristiinan ruutuhypyssä x)
    Kiitos tästä! :)

    -banssu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentista! :D Ja kiva, että muistit taas tulla tännekin (munki täytyy pari Flynnien jaksoa kiriä seuraavaksi kiinni, on noi tarinat jäänyt taka-alalle, kun olen aika paljon nenä kiinni kirjassa) :D

      Kiva, että tykkäsit tästä osasta ja osassa olleen mukava tahti :) Jatkossa nähdään, millaiset välit Kristalla ja Kristiinalla on.. Kristiinasta piti tehdä omannäköisensä, kun siitä tuli ihan äitinsä kopio :D Kristan tyylin näette seuraavassa osassa :D seuraavassa osassa myös saadaan makua siitä, miten Aada suunnittelee kertovansa geeneistä.. Hienoa kuulla, että tykkäsit puistokohtauksesta! :D Mäki riemuitsin Kristan puolesta pelatessani tuota ruutuhyppykohtausta, kun Kristiina ei voittanutkaan (se on kotipihallaan melkein aina voittanut) :)

      Poista
  9. Mur, oisin halunnu nähä stailatun Kristan. Ootpa ilkee :< :DD
    Ei vaan, tosi hyvä osa! Eipä ole Vanamoidenkaan arki aina ruusuilla tanssimista, mutta toisaalta onko se koskaan ollutkaan? Ainakaan pidemmän päälle. Ihania lapsia, haluun oppia tuntemaan niitä paremmin joten sun ois parempi jatkaa pian. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hauskasta kommentista! :D Kävinkin tässä taannoin kirimässä Franksut kiinni (ei ollukaan kuin 13 osaa kirittävänä, sulla on ihanan nopea julkaisutahti, pystyispä itsekin samaan) :D Stailattu Krista nähdään seuraavassa osassa heh :D Kiva, että pidit osasta :) Eipä ole Vanamoiden arki pidemmän päälle ollut ruusuilla tanssimista, tuntuu, että jokainen saa kokea jotain vastoinkäymisiä tasaisesti vuorollaan :D Lasten ajatusmaailmoihin päästään sisälle taas paremmin seuraavassa osassa :D

      Poista
  10. Uus lukija ilmoittautuu! :) törmäsin vähän aikaa sitte tähän legacyyn, ja jäin koukkuun. Sä kirjotat tosi hyvin, ja osat on mukavan pitkiä mun makuun. Jatkoa odotan innolla :)

    Btw, käviskö linkinvaihto? hrgroseberg.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :D On niin kivaa aina saada uusia lukijoita! :D Kiva, että tykkäät ja jäit koukkuun tähän legacyyn :D Ja kiva on saada palautetta tuota tekstistä, kun sen kanssa tulee painittua aina enemmän kuin pelaamisen kanssa :D Osien pituus saattaa välillä vaihdella, mutta yleensä ne on 40-65 kuvaa sisältäviä osia :)

      Ja linkitys käy oikein mielellään! Lisään listaan seuraavan osan julkaisun yhteydessä (ja täytyy käydä myös kurkkimassa) :D

      Poista
  11. Jotakin kauutta tänne eksyin ja vaikuttaa ihan mukavalta lecagylta luin jo viime osan ja voi krista ku koulussa kiusataan ihania tuli noista kristasta kristiinasta kkatariinasta ja kaikista:)jatkoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :D Hienoa, että eksyit tänne ja tykkäät tarinasta :) Jatkoa tulee vielä tänään :)

      Poista
  12. Nyt vasta huomasin, että en olekaan kommentoinut:D No, tämä oli ihana osa. Lapsista kasvoi oikein kauniita. En nyt keksi mitään muuta järkevää sanottavaa, mutta jatkoa taas odotan innolla:) Hyvää jaksaa odottaa! ~ Pipari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :D Kivaa, kun tykkäsit osasta :) Lapset on tosi nättejä kaikki, seuraava sukupolvi tulee saamaan hyvät geenit :) Ihana kuulla, että osaa jaksetaan odottaa :D Ja julkaisen uuden osan vielä tänään :D

      Poista
  13. Ihana osa jälleen Vanamoilla! :D
    Teksti oli taas loistavaa, samoin kuvat olivat hienoja. :)
    Toivottavasti Kristiinasta tulee seuraava perijä! Hän on nimittäin todella kaunis!
    Tulispa joku Kanervon tapainen mies tähän tarinaan vielä jossain vaiheessa. LC:t saavat uusia ulottuvuuksia, kun niissä kerrotaan myös miehistä eikä pelkästään naisista. ;)
    Ja toivottavasti KillSupers ei hyökkää Vanamoille lähiaikoina...ellet ole suunnitellut jo niin xD
    Mutta, hyvä osa oli! Jään innolla odottamaan jatkoa Vanamoille! :)
    -Sims3Pelaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :D Ihana kuulla, että tekstit ja kuvat olivat hyviä :D Kristiina on tosi kaunis, mutta samalla äitinsä täydellinen kopio, joten siitä syystä todennäköisesti en häntä valitse perijäksi, kun vaihtelevuutta geeneihin haluaisin (en ole vielä päättänyt teenkö perijä-äänestyksen vai valitsenko perijän itse.. riippuu paljon mihin suuntaan alan tarinaa viedä).. Sä oot vissiin mennyt mun pään sisään, sillä suunnitteilla olis saada tarinaan lisää myös miehistä näkökulmaa (sun kannattaa lukea seuraava osa) :D Musta tuntuu, että Aada on saanut osansa jo KillSupersin toimesta (uhkaussoitto, jonka vuoksi muutto ja sitten vielä tappoivat hänen rakkaimpansa) ja seuraavan sukupolven pään menoksi olen jo jotain kehittänyt, mutta eiköhän se KillSupers pysty aina jotenkin perheen asioita sekoittamaan, vaikka ei ihan läsnä olisikaan ;) Jatkoa tulee vielä tänään :D

      Poista
  14. Oli hyvä osa :-D Krista parka :-( Mulle tuli sellanen o olo ihan ku Kristiina o I s vähän ilkee....No jaa , uutta osaa odotellessa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :D Kiva, että tykkäsit osasta :) Voipi olla, että se Kristiina on vähän ilkee(hyvä, jos siitä välittyi sellainen kuva) :) Uus osa tulee vielä tänään :D

      Poista
  15. Tää tarina ja juoni on tosi hyvä!! Toivoisin vaan että tulis osat nopeemmin:) Muuten tyksin osasta tosi paljon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :D Kiva, että tykkäät tarinasta ja juonesta! :D Työt ja inspis vähän rajoittaa osan ilmestymistä nopeammin, mutta voi olla että kesällä saattaa osia tulla nopeemmin, kun lomaa on tänä vuonna enemmän mitä normaalisti.. :)

      Poista