maanantai 29. huhtikuuta 2013

20. Puuttuva palanen

Haluan kiittää näin ensimmäiseksi viime osaan tulleista kommenteista! :) Niitä tuli todella paljon ja avullanne selvisi, mihin kaupunkiin Vanamot seuraavaksi muuttavat. Kaupunki on Aurora Skies!! :D Vielä ei kuitenkaan olla tarinassa niin pitkällä, että muutto tapahtuu.. Nähtäväksi jää onko seuraava julkaisu Vanamoiden seuraava osa vai extra, sillä osaan on jo kuvat kuvattu, mutta extralla en ole vielä edes pelaamista kunnolla aloittanut.. Mutta eipä tässä muuta kuin lukuiloa kaikille! :D


Syksy oli saapunut taas Twinbrookkiin. Puut olivat nopeasti värjänneet lehtensä syksyn väreihin ja osa jopa tiputtaneet niitä normaalia nopeammin pois.


Aamut olivat myös kylmempiä. Tunsin viileän tuulahduksen kasvoillani, kun olin mennyt noutamaan aamun postia laatikosta. Elämä Kanervon kanssa samassa talossa asuen oli lähtenyt ihan hyvin käyntiin, mutta olin huomannut arjessa jo pieniä asioita, joihin haluaisin muutoksia.


Kanervo oli tehnyt ahkerasti töitä ravintolassa, mutta nautimme yhdessä kaikista mahdollisista vapaapäivistä. Pelottelupäivänä päätimme mennä yhdessä taksilla syysriehaan katsomaan, mitä sillä olisi meille tarjota. En ole kertonut Kanervolle vielä siitä, mitä maagista suonissani virtaa, joten olen yhdessäolomme aikana välttänyt luudan käyttöä. Istuessani Kanervon vieressä mietin, milloin olisi hyvä aika kertoa asiasta hänelle. Sen aika ei kuitenkaan ollut vielä tänään.


Syysriehaan päästyämme päätimme ottaa leikkimielisen kisan omenanonginta paikalla. Olin huomannut, että olimme molemmat hyvin kilpailuhenkisiä, joten otimme kilpailun vakavasti ja kumpikaan ei halunnut antaa periksi toiselle.


Kanervolla oli kuitenkin parempi tekniikka omenoiden nappaamisessa kuin minulla. Yritin kuitenkin sisukkaasti jatkaa kilpailua loppuun asti.


Kanervon napattua reippaasti enemmän omenoita kuin minä päätin luovuttaa. Kanervo julistettiin kilpailun voittajaksi ja hän sai palkinnoksi lipukkeita, joita voi käyttää riehassa. Aloin itse miettimään, kuinka suuri bakteeripesä koko omenankalastusallas mahtoi olla ja toivoin, etten tulisi moisesta huvittelusta kipeäksi.


Riehan toisella laidalla sijaitsi kauhutalo. Päätin, että testaisin kauhujentalon varjolla, kuinka paljon kauhujuttuja Kanervo kestäisi. Tarvitsen kuitenkin rinnalleni miehen, joka ei pelästy ihan pienistä asioista, kun perheeni on joutunut jo aikaisemmin kestämään kaikennäköistä.



Kävelin kohti kauhujentaloa poikaystävä perässäni.

”Kumpi menee ensimmäisenä sisään?” kysyin Kanervolta.
”Naiset ensin vaikka uppoavaan laivaan” sanoi Kanervo minulle pullistellen.

Niinpä menin ensimmäisenä sisään ja jätin Kanervon odottamaan merkkivalon vaihtumista, jolloin hän saisi astua vuorostaan sisään kauhujentaloon.



Kanervo taisi olla malttamaton ja seuraili riehantouhuja. Tiesin, etten itse pelkäisi talossa, sillä rakastin myös kauhuleffoja yli kaiken. Olen päättänyt, että kirjailijanurani aikana aion kirjoittaa ainakin yhden kauhukirjan. Olin päässyt talossa jo reippaaseen puoliväliin, kun Kanervo pääsi astumaan taloon sisään.


Juoksin ulos kauhujentalosta sydän hiukan lyöden vähän normaalia kovempaa. Pysähdyin vähän matkan päähän odottamaan omaa kultaani.


En mielestäni pelännyt talossa, mutta tunsin pian pienen muljahduksen vatsassani. Hoksasin pian, että se oli lapseni ensimmäinen potku. Olin onnessani enkä malttanut odottaa, että pääsisin kertomaan tapahtuneesta myös lapsen tulevalle isälle. Seuraavaksi vatsani murahti ja päätin, että menisin ostamaan jotain hyvää ruokaa kojulta, kunhan poikaystäväni olisi tullut ensin ulos talosta.


Sitten koitti hetki, kun Kanervo juoksi ulos talosta. Luulin ensin, että hän selviytyisi talosta ulos ilman mitään kommelluksia, mutta sitten tapahtui jotain tosi noloa. Näin, kuinka Kanervo laski allensa.



Kanervo seisoi talon ulko-ovella kasvot painautuneena häpeästä maahan.

”Pitikö sun olla mua odottamassa? Mä pelkäsin pienenä mörköjäkin ja arvasin jo valmiiksi, ettei tuohon taloon menemisestä seuraisi mitään hyvää” sanoi Kanervo minulle alakuloisena.

”En mä kyllä uskonut, että sä noin paljon pelkäisit tuolla talossa. Tuo oli ihan kevyttä kamaa vielä” sanoin sitten.

”Mä meen seuraamaan tästä syömiskilpailua ja haluan olla hetken aikaa ihan yksin” sanoi Kanervo sitten ja lähti kävelemään kädet puuskassa.

Mieli maassa itsellänikin suuntasin kohti herkkukojua, joka sijaitsi ihan toisella laidalla syysriehaa.



Piirakansyöntikilpailu oli täydessä vauhdissa, kun Kanervo saapui paikalle seuraamaan kilpailua. Huomasin Kanervon reaktiosta, että meillä oli erilaiset tavat selviytyä noloista tilanteista, sillä itse olisin vain nauranut ja kehittänyt jutusta pienen vitsin. 


Löysin herkkukojun lopulta ja minulle iski lopulta valinnanvaikeus siitä, mitä söisin. Päädyin tilaamaan makean sijaista tällä kertaa suolaista.


Kojun pitäjällä ei mennyt kauaa annoksen tekemisessä ja sain ihanan lämpimät ja sopivan tuliset chiliranskalaiset mukaani. Lähdin etsimään itselleni rauhallista paikkaa, jossa nauttisin annokseni, mutta mieltäni painoi edelleen Kanervon nolo välikohtaus. 


Söin annokseni, joka maistui taivaalliselta. Pidän ruoasta, jossa on mausteita. Syötyäni päätin lähteä taas etsimään Kanervoa käsiini, sillä halusin selvittää asian hänen kanssaan ja oletin jo, että hän oli saanut tarpeeksi aikaa sulatella asiaa. Enhän ollut päässyt poikaystävälleni kertomaan edes vielä niitä suuria ilouutisiakaan.



Löysin Kanervon valokuvauskopin luota.

”Joko olet ehtinyt sulattelemaan tapahtunutta jo tarpeeksi?” kysyin häneltä.

”Joo. Sori se reaktio, mutta tunsin oloni niin nöyryytetyksi. Sä tarviit rinnallesi miehen, joka on rohkea eikä tällainen pelkuri. Mä pelkäsin pienenä pimeää ja mörköjä pitkään ja edelleen pelkään ukkosta” vastasi Kanervo vakavana.

”Ei mua haittaa, vaikka pelkäisit ukkosta tai kauhuleffoja. Kunhan sä et pelkää mua niin kaikki on hyvin” sanoin jo vähän hymyillen.

”Tietystikään en mä sua pelkää vaan rakastan sua” sanoi Kanervo minulle jo hymyillen.

”Arvaa mitä? Jotain ihanaa tapahtui tultuani ulos kauhujentalosta.. Tunsin vauvamme ensimmäisen potkun” sanoin onnellisena.

”Vau! Se oli varmaan mahtava kokemus” totesi Kanervo ja halasi minua.



Halattuamme kiedoimme kätemme toistemme ympärille ja suutelimme toisiamme pitkään. Suutelun jälkeen kävimme vielä muistoksi ottamassa valokuvan päivästä ja lähdimme kohti kotia. Painaisin kuitenkin mieleeni, että yrittäisin seuraavasta pelottelupäivästä tehdä Kanervolle vähän vähemmän pelottavan.



Päästyämme kotiin Kanervo nappasi minua kädestä kiinni ja vei minut talomme sivupihalle, jossa haravoimamme valtavat lehtikasat sijaitsivat. Näin, kuinka hän katseli sivuilleen ja virnisti.

”Nyt tehdään jotain yllättävää ja spontaania” Kanervo sanoi ja katosi lehtikasaan.




Katselin ihmeissäni lehtikasaa ja kuuntelin, kuinka Kanervo nauroi makeasti.

”Mitä sä nyt sinne menit?!” kysyin kauhistuneena.
”Nyt pidetään hauskaa” nauroi Kanervo ja kiskaisi minut myös kasan uumeniin.



Lehdet ja sydämet lentelivät, kun pidimme vähän aikuisten hauskaa lehtikasan uumenissa.



Naurahdin, kun Kanervo alkoi kurkkimaan lehtikasasta näkyisikö lähistöllä liikettä. Hetken tarkkailtuaan hän hyppäsi pois kasasta.

”Kulta, reitti on selvä. Säkin voit tulla nyt sieltä pois” sanoi Kanervo hymyillen.

”Tuohan oli varsin hauskaa ja virkistävää” naureskelin ja menimme sisään.




Söimme vielä ennen nukkumaan menoa iltapalaksi lämpimiä voileipiä.

”Mitäs huomenna on ohjelmassa?” kysyin samalla leipää mutustellen.

”Mulla on huomenna töitä” totesi Kanervo.

”No siinä tapauksessa mä taidan kirjotella taas kesken olevaa seuraavaa teostani huomenna, kun olet töissä” sanoin sitten.



Kanervo nousi pian pöydästä ja toivotti minulle hyvät yöt. Mutustin vielä leipääni ja muistelin sitä hetkeä, kun vauva oli potkaissut ensimmäisen kerran vatsassani. Olin vaihtanut päälleni löysän hupparin, koska yritin peitellä kasvavaa pientä vatsakumpuani sillä muiden paheksuvilta katseilta. Täällä Twinbrookissa, kun porukka ei katso hyvällä raskaana olevaa naista, mikäli hän ei ole naimisissa. Siksi päässäni onkin viimeaikoina pyörinyt ajatus siitä, pitäisikö ennen lapsen syntymää mennä naimisiin. En kuitenkaan ole varma, haluisinko sitä kuitenkaan tapahtuvan, sillä Kanervostakin paljastuu koko ajan uusia puolia, enkä ole varma, miten hän tulee reagoimaan siihen, kun kerron hänelle jossain vaiheessa olevani noita.


Välillä iltaisin minulle iskee hirveä ikävä äitiäni, sillä hän olisi ainoa, jolta voisin saada tukea ja vinkkejä niin lapsen odotukseen kuin taustastamme kertomiseen. Antaisin melkein mitä tahansa, jos vain saisin vielä kerran mahdollisuuden jutella äitini kanssa.


Puolilta öin hiivin Kanervon viereen nukkumaan ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. On ihanaa nukkua toisen kyljessä kiinni ja kuunnella rakkaan hengitystä. Lopulta siihen minä myös nukahdin.


Seuraava aamu valkeni entistä kylmempänä, sillä yöllä oli ollut ensimmäiset pakkaset. Kuulin myös, kuinka sade ropisi kattoa vasten.


Noustuani ylös sängystä minua alkoi ärsyttämään lattioilla lojuvat valtavat vaatekasat. Minua otti myös päähän se, ettei Kanervo osallistu ahkerasti ja oma-aloitteisesti kotitöihin. Mietin samalla, kun annostelin pyykinpesujauhetta, että miten saisin Kanervolle sanotuksi asiasta. 


Kimppakyydin saapuessa huomasin, kuinka Kanervo onneksi otti edes keittiön täynnä olevan roskiksen mukaansa. Ulkona edelleen jaksoi sataa, joten Kanervon oli pakko kaivaa sateenvarjo esiin. Niin olisin itsekin tehnyt.


Kanervon vaatteet kastuivat ja häntä harmitti mennä märissä työvaatteissa töihin. Lopulta katsoin ikkunasta, kuinka hän käveli kohti kimppakyytiään naama nyrpeänä.


Äitini kuoleman jälkeen en ollut yhtään taikonut. Nyt minulle kuitenkin tuli tunne, että olisi taas hyvä aika harjoittaa taikataitojani.


Halusin erityisesti harjoitella muodonmuutostaikoja, jonka olin viimeksi harjoitellessani oppinut. Yritin muodonmuutostaikaa myrkkyomenaan, mutta taika epäonnistui ja tuloksena oli hirveä pamaus ja savupilvi.


Tietokonepöydällä lojui terraario, jonne oltiin aikaisemmin saatu taiotuksi perhonen. Katselin terraariota ja päätin kokeilla samaa taikaa uudestaan.


Taika onnistui tällä kertaa ja pöydälle ilmestyi kummallinen siemen. Menin katsomaan siementä tarkemmin ja totesin sen olevan konapavun siemen, joka on hyvin harvinainen. Minun täytyisi harjoitella puutarhurin taitoja, jotta voisin siemenen istuttaa. Toisaalta voisin myös käyttää siementä myöhemmin taioissani.


Sen sijaan, että olisin jatkanut kirjan kirjoittamista, päätin kirjoittaa pikkusiskolleni Annikalle sähköpostia. Halusin tietää, miten hänen uransa oli lähtenyt käyntiin.


Sähköpostin kirjoitettuani ryhdyin laittamaan ruokaa. Vaikka Kanervo olikin ravintola-alalla töissä, pääsin itsekin usein kokkailupuuhiin. Välillä kuitenkin unelmoin, kuinka poikaystäväni yllättäisi minut upealla itse tehdyllä illallisella.


Kun Kanervo oli saapunut kotiin töistä, käperryin sohvalle hänen kainaloonsa. Yleensä vaihdoimme päivän kuulumisia samalla, mutta ajattelin ottaa nyt puheeksi asian, joka on mieltäni jo vaivannut pidempään.



”Miten päiväsi meni?” kysyin kuitenkin totuttuun tapaan ensin.

”Loistavasti. Mä sain ylennyksen vihannesten viipaloijaksi, joka on ravintola-alan kolmas aste. Miten sun päivä täällä meni?” uteli Kanervo.

”Ihan hyvin. Tuntui vähän raskaammalta tehdä kotihommia ja kaiken huipuksi astianpesukone meni rikki. Ja lähetin mä siskolleni sähköpostia myös” sanoin Kanervolle pehmeästi.

”Mitä sä tarkoitat, että tuntui raskaammalta?” kysyi Kanervo sitten.




Kanervon kysymyksestä tiesin meneväni seuraavaksi asian ytimeen.

” No sä oot varmaan huomannut mun olevan raskaana. Nyt se on alkanut tulemaan enemmän esiin ja mua väsyttää enemmän. Kotityöt on jäänyt aika pitkälle mun tehtäväksi aina silloin, kun sulla on työpäivä. Mä toivoisin, että sä tekisit myös enemmän kotitöitä täällä ja raskauden loppuvaiheessa raskaimmat työt jää sulle” sanoin tiukasti, mutta rauhallisesti.

”Mä oon jotenkin varmaan ajatellut, että sä ehdit tekemään kotitöitä siinä sivussa, kun kirjoitat kirjaa. Mutta en mä yhtään ajatellut, että ne alkaa käymään sulle raskaaksi. Ja tuossa vauvan odotuksessa mä haluun olla täysillä mukana ja toivon, että sä voisit noista sun oireista puhua tarkemmin ja useammin niin osaan ottaa sut paremmin huomioon” sanoi Kanervo pahoittelevaan sävyyn.

”Mä koitan kertoa oireilustani enemmän ja tarkemmin. Oon jotenkin tottunut olemaan itsenäinen, joten on vaikea avautua toiselle eli sulle” sanoin arasti hymyillen.




”Sun täytyy uskaltaa luottaa muhun ja mä tulen olemaan aina sun rinnalla tukena. Mä hieron vaikka sun jalkoja, mikäli niitä alkaa turvottamaan raskauden aikana” sanoi Kanervo hellästi.

”Mä yritän enemmän tästä lähtien avautua sulle mun tuntemuksista ja luottaa siihen, että pysyt mun tukena” vastasin jo vähän varmemmin.

”Mitä, jos tehtäisiin huomenna jotain kivaa? Jos käytäis siinä uudessa elokuvateatterissa ja sen jälkeen ulkona syömässä? Sä saat päättää leffan, mutta ei mielellään kauhuleffaa” ehdotti Kanervo.

”Se olisi ihanaa!” hihkaisin iloisena Kanervon kainalossa.

Tuon sanottuani suutelimme hellästi toisiamme.

”Mä rakastan sua, kulta” sanoin suudelman välistä ja tajusin, että sanoin sen ensimmäisen kerran Kanervolle tarkoittaen sitä koko sydämestäni.



Seuraavana aamuna minun vielä nukkuessani Kanervo nousi reippaasti ylös kasvoillaan vähän jännittynyt ilme. Kanervo oli aikonut toteuttaa suunnitelmansa tänä iltana, jolla olisi seurauksia tulevaisuuttamme koskien.


Eilisestä keskustelustamme oppia ottaneena Kanervo meni ulos ja päätti yllättää minut pihan siivouksella keräten kaikki lehtikasat pois. Herättyäni ja kuullessani asiasta poikaystävältäni olin todella iloinen ja ylpeä miehestäni.


Halusin huolehtia kunnostani ja kurveistani niin, ettei minulle tulisi nopeasti liikaa raskauskiloja. Niinpä pidimme Kanervon kanssa yhteisen jumppatuokion samalla astianpesukoneen korjaajaa odotellen, sillä onnistuimme saamaan korjaajan tulemaan lyhyellä varoitusajalla.


Korjaaja saapuikin viimein puoli tuntia myöhässä sovitusta ajasta. Olin ehtinyt käymään suihkussa sitä ennen, mutta en viitsinyt alkaa laittautumaan iltaa varten ennen kuin korjaaja olisi saanut työnsä tehtyä. Selailin tabletillani nettiä ja päivitin statukseni SimBookkiin, jossa paljastin tänään illalla olevan luvassa ihanat treffit poikaystäväni kanssa. Sen tehtyäni korjaajakin oli valmis ja lähti. Lähdin itse miettimään tarkasti, mitä laittaisin päälleni. Netistä olin katsonut valmiiksi jo, mitä leffoja tällä hetkellä teatterissa menisi, joten meillä ei kuluisi leffapäätöksen teossa paljoa aikaa paikanpäällä.



Noin tuntia ennen elokuvan alkua aloimme tekemään lähtöä.

”Sä näytät todella upealta ja kauniilta” kehui Kanervo minua.
”Kiitos! Säkin oot hyvin komea” totesin.




”Meidän täytyy ottaa tästä illasta muisto kännykkääni” puheli Kanervo ja nappasi minut romanttiseen suukkoon ja otti kuvan kännykällään.

Sen jälkeen lähdimme taksilla kohti elokuvateatteria.



Saavuimme elokuvateatterin pihaan ja henkäisin hämmästyksestä. Elokuvateatteri oli upeampi, mitä olin mainoksista olettanut sen näyttävän.


Sisälle päästyämme olin vielä enemmän otettu. Tilat olivat upeat ja todella ylellisen näköiset. Tästä illasta tulisi todella upea.



Menimme etsimään lippuautomaattia, sillä meillä molemmilla piti olla lippu, jotta pääsisimme teatteriin sisään.

”Sopiiko, jos mennään katsomaan Unelmien pelikirja-leffaa? Siinä on komediaa, draamaa ja romantiikkaa” ehdotin Kanervolle.
”Se kuulostaa hyvälle” vastasi hän iloisesti.



Ihmettelin aluksi, miten suoriutuisin lipun ostamisesta, mutta tein samalla tavalla kuin seuralaisenikin ja ostimme molemmat lipun, joka kävi punaiseen saliin. Minulla oli kovat odotukset tätä elokuvaa kohtaan, sillä siinä olisi hyvät näyttelijät ja tämänlaiset elokuvat uppoivat minuun kuin häkä.


Sali oli hämärä ja valitsimme paikat ihan edestä. Tuntui, kuin olisimme olleet yksityisnäytöksessä, sillä salissa ei ollut vielä muita. Kanervo laittoi kätensä harteilleni ja katsoi minua suoraan silmiin. Olisin voinut hukkua hänen silmiinsä ja salaa toivoin, että lapsemme perisi hänen silmänsä.



Mainokset alkoivat pauhata kaiuttimista ja edelleen tuijottelimme toisiamme.

”Haluan kiittää jo näin etukäteen ihanasta illasta” sanoin hellästi kujertaen.
”Ilta on vielä vasta nuori, älä vielä kiittele” vastasi Kanervo minulle ja iski minulle silmää. 



Keskityimme seuraamaan elokuvaa ja nautin täysin rinnoin elokuvaelämyksestä. Elokuva täytti kaikki odotukseni ja huomasin sivusilmällä Kanervonkin pitävän elokuvasta. Elokuvan puolessa välissä Kanervo otti minua romanttisesti kädestä kiinni ja katsoimme elokuvan loppuun toisiamme kädestä pitäen.


Kävellessäni ulos teatterista en voinut olla miettimättä näkisinkö jossain vaiheessa elämääni vielä pikkusiskonikin noin suurella valkokankaalla näyttelemässä. Toivoin, että niin vielä tulisi tapahtumaan ja pääsisin vip-näytökseen katsomaan sitä.


Suuntasimme taksilla ravintola Herkkukulmaan, jossa meillä oli pöytävaraus. Olin iloinen, että Kanervo oli tehnyt pöytävarauksen, sillä paikalla oli paljon porukkaa ja jouduimme jonkin aikaa jonottamaan ruokiammekin.


Jostain kumman syystä Kanervo oli valinnut suoraan jälkiruokaa, joka oli suussa sulavia keksejä. Minä olin ottanut ison lautasen falafelleja, jotka maistuivat tosi hyviltä.



”Onko ollut kiva ilta?” kysyi Kanervo minulta.
”Tää on ollut ihana ilta” sanoin ruokaani samalla syöden.




”Mä olen vähän ajatellut, että pitäiskö meidän remontoida vähän taloa enemmän meidän näköiseksi? Sitä taloa, kun ei muistaakseni ole koskaan pahemmin remontoitu, keittiö kerran laajentui, mutta muuten siihen ei olla tehty koskaan suuria muutoksia” ehdotin sitten.

”Voisihan sitä harkita. Oliko teidän perheellä koskaan omaa autoa? Sellaisesta mä haaveilen. Ei tarvitsisi olla niin paljoa taksien varassa” vastasi Kanervo ehdotukseeni.

”Se olisi loistava idea. Jos yrittäisimme saada muutaman ylennyksen molemmat ja katsoisimme, mitä meillä sitten on rahaa, kun vauvan tarvikkeisiin menee sitten myöhemmin myös paljon rahaa. Ethän sä muuten ole allerginen eläimille? Meillä oli kauan kissa perheessä ja haluaisin jossain vaiheessa taas lemmikin perheeseen” totesin.

”En mä tietääkseni ole allerginen eläimille. Meillä ei koskaan ollut lemmikkiä, joten en ole asiasta varma” sanoi Kanervo ja oli saanut lautasen tyhjäksi.




”Kiitos kulta tästä ihanasta illasta. Kaipasinkin vähän piristystä aina niin harmaaseen arkeen ja tämän kolean syksyn keskelle” sanoin Kanervolle ja hymyilin hänelle.

”On mulla sulle vielä pieni yllätys takataskussa” sanoi Kanervo virnistäen ja laittoi kätensä selkänsä taakse.




”Tässä sinulle mitä ihanimpia kukkia, jotka ovat lähes samaa väriä säihkyvien violettien silmiesi kanssa” sanoi poikaystäväni ja ojensi minulle kukkakimpun.

”Voi, miten ihania ne ovat ja ne tuoksuvatkin niin hyvältä” hihkaisin onnellisena.



Ilta oli ollut kaikin puolin täydellinen. Sinetöimme upean iltamme pitkällä ja intohimoisella suudelmalla.


Sitten kauhukseni se tapahtui. Kanervo polvistui eteeni.


”Älä kulta pelästy ja juokse karkuun. Tiedän, että me ollaan vasta tutustumisvaiheessa, mutta musta tuntuu, että olen sinusta löytänyt sen puuttuvan palasen elämääni ja tahdon jakaa sen yksin ja ainoastaan vaan sun kanssa” kertoi Kanervo minulle yllättäin.


Katselin, kuinka Kanervo oli kaivamassa housujensa taskusta sormusta esiin. En vain tiennyt, mitä vastaisin hänen pian esitettävään kysymykseen. Kuuntelisinko järjen vai sydämen ääntä?











Heh heh! Olinko nyt vähän ilkeä, kun jätin osan näin jännään paikkaan? :) Seuraavassa osassa sitten selviää ainakin Aadan vastaus Kanervon kysymykseen.. Ilolla otan taas kommenttejanne vastaan :D