Uusi osa on täällä taas! Tämän osan kirjoitus onnistui yllättäin kertaistumalta, joka kertoo, että tekstiä oli hauska ja helppo kirjoittaa.. Kiitos kaikille kommentoijille ja boksiin kirjoittajille! Sain kommenteistanne energiapistoksen kirjoittaa tämän osan :) Tässä osassa yritin toteuttaa erään lukijan toiveen, toivottavasti onnistuin lavastuksessa :D Mutta pidemmittä puheitta päästän teidät lukemaan :)
Valtava kipu yllätti minut seuraavalla supistuksella. En jäisi yhtään pidemmäksi aikaa odottamaan synnytyksen edistymistä kotiin vaan suuntaisin mitä pikimmin sairaalaan.
Käteni kietoutuivat vaistomaisesti vatsakumpuni ylle. Jotenkin kivun keskeltä onnistuin kiljaisemaan miehelleni, että hankkisi lastenhoitajan ja tulisi perästä sairaalalle. Käskin hänen ottaa myös mukaan sairaalaa varten pakkaamani laukun.
Kuulin kaksosten itkun, kun poistuin talostamme ison vatsani kanssa. Mietin, että mikäli selviäisin tästä synnytyksestä, saapuisin kotiin pienen nyytin kera.
Kovista poltoista huolimatta tunsin miellyttävimmäksi matkustaa sairaalaan rakkaalla luudallani. Kanervo tulisi kuitenkin perässä sairaalalle autollamme, jossa on jo valmiiksi turvaistuimet asennettuina kaksostemme jäljiltä.
Sairaala näkyi jo kaukaa edessäni. Vakuutin itselleni loppumatkan ajan, että ei kestäisi enää kauan, jotta pääsisin sairaalalle ja pikkuinen voisi syntyä turvallisesti tähän maailmaan.
Vatsa pystyssä kävelin sairaalan oville. Matka oville tuntui loputtomalta, sillä jouduin pysähtymään kolme kertaa paikalleni tihenevien supistusten vuoksi.
Oloni oli jännittynyt, sillä mietin, miten synnytys menisi ja miten vauva-arki lähtisi taas käyntiin. Painajaiselta tuntuisi, jos kaksoset olisivat hirvittävän mustasukkaisia ja muuttuisivat vihamielisemmiksi. Onneksi Kanervo kuitenkin olisi mukana arjessa auttamassa.
Vastaanottotiskin päivystävä hoitaja ohjasi minut synnytysosastolle, jossa sain yllätyksekseni oman potilashuoneen. Makasin kovalla sairaalavuoteella vähän rauhoittuneempana, kun Kanervo vihdoin saapui huoneeseeni. Katsoin häntä helpottuneena.
”Ehdinkö mä ajoissa paikalle?” kysyi mieheni hengästyneenä.
”Lastenhoitajalla kesti saapua perille, koska sen autosta puhkesi rengas kesken matkan. Miksi ne eivät voineet hankkia sijaista paikalle?” puhisi Kanervo kysymyksensä perään.
”Ihanaa, että sä oot täällä nyt! Ja ehdit ajoissa, vaikka jo hetken pelkäsin, että masuasukilla on niin kiire tulla maailmaan, ettet ehdi näkemään hänen syntymää” sanoin helpottuneena ja katsoimme hetken toisiamme syvälle silmiin.
Kanervo istui sängyn vieressä olevalle tuolille minun puhuessani.
”Poltot ja supistukset tulivat ennen sairaalaan pääsyä niin tiheään, että luulin vauvan syntyvän jo matkalla. Nyt ne ovat kuitenkin tasaantuneet ja vähän lieventyneet, mitä ihmettelen kummasti” kerroin miehelleni mietteistäni.
”Haluatko, että haen hoitajan paikalle?” kysyi Kanervo pelästyneenä. Hänestä selvästi näki, että hän jännitti synnytystä varmaan enemmän kuin minä.
”Hoitaja tulee pian tarkastamaan tilanteen. Hänen viime käynnistä on jo puolituntia” sanoin ja irvistin supistuksen saapumista.
”Ota mua kädestä kiinni nyt!” käskin miestäni kovalla äänellä ja mieheni teki työtä käskettyä.
”Ootko sä varmasti kunnossa?” kysyi Kanervo supistuksen helpotettua.
”No olen olen.. Ei tää synnytys mitään kivutonta ole. Lapsen saa helposti kyllä pukattua alulle, mutta on paljon kivuliaampaa ja työn ja tuskan takana puskea se ulos kropasta. Kunhan teet niin kuin sanon, niin niillä konsteilla helpotat mun oloa” kerroin totuuksia miehelleni synnytyksestä.
Kanervo ei kuitenkaan ollut millänsäkään hieman syyttävästäkin kommentistani vaan oli hiljaa vierelläni ja puristi tiukemmin kättäni.
Yhtäkkiä huoneessa olevasta laitteesta, josta pystyi näkemään minun ja masuasukkini sykkeen, alkoi kuulua voimakasta piippausta. Vauvan syke oli laskenut vaarallisen alas. Siinä samassa Kanervo oli nousemassa tuolilta, kun tartuin häntä kädestä kiinni.
”Älä mene ja jätä minua yksin” sanoin lohduttomana ja samalla todella peloissani.
”Mun on mentävä etsimään kätilö tai joku muu osaava henkilö, koska mä en tiedä mitä mä teen, jos sulle tai lapselle käy jotain” sanoi Kanervo minulle katsoen minua terävästi syvälle silmiin. Hänestä näki, että hän tarkoitti sanojaan ja helpotin otteen rakkaani kädestä.
Minuutit tuntuivat tunneilta, vaikka mieheni ei ollut kuin hetken poissa. Hänen perässään huoneeseeni syöksyi kätilö, joka teki minulle pikaisen tarkistuksen. Minun oli kohottauduttava istumaan, sillä supistus teki jälleen tuloaan. Kanervo tuki minua kädellään selästä, kun puhisin supistusta pois.
”Eikö mun kuuluisi saada jotain kivunlievitystä?” sanoin puhisten ilmaa hampaiden välistä.
”Ette te ehdi saamaan enää epiduraalia, sillä vauvan pää näkyy jo. Seuraavalla supistuksella teidän on ryhdyttävä ponnistamaan” neuvoi kätilö.
Pian tulikin seuraava supistus.
”Työnnä ja hengitä rauhallisesti samaan aikaan” jatkoi kätilö.
Minä työnsin niin pitkään kunnes supistus lakkasi.
”Sä pystyt siihen. Ponnista rakkaani seuraavaksi oikein lujaa niin vauvamme on pian tässä maailmassa” kehotti mieheni kannustavasti.
”Tottele vain miestäsi, hän puhuu järkeä” tokaisi punatukkainen kätilö, joka vaikutti hyvin ammattitaitoiselta.
Niin supistus vihloi pian taas alavatsaani ja ponnistin minkä kykenin. Rojahdin suuren kivun vallatessa koko vartaloni sängylle. Pian kuulin mitä ihanimman äänen korvissani; juuri syntyneen vauvani itkun. Olin sillä hetkellä maailman onnellisin äiti.
Mieheni jo kylvettäessä juuri syntynyttä vauvaamme tunsin yhtäkkiä jälleen voimakkaan vihlaisun vatsassani. Kiljaisin kivusta ja kätilö tuli katsomaan, mitä oikein huusin.
”Täältä on tulossa teidän perheeseen vielä toinenkin vauva. Sun täytyy ponnistaa seuraavalla supistuksella hyvin lujaa niin toinen lapsennekin syntyy tähän maailmaan. Onnea jo näin etukäteen kaksosista!” sanoi kätilö hymyillen.
”Voi ei! Ei taas!” sanoin spontaanisti ymmärtäessäni, mitä kätilö tarkoitti.
Suljin silmäni, kun supistus teki tuloaan. Keskityin niin syvästi kuin se vain oli mahdollista. Kätilö riemuitsi ja onnitteli minua sirosta vauvasta. Synnytykseni oli lopultakin ohi.
Koska vointini oli hyvä synnytyksen jälkeen ja kaksoset olivat kaikin puolin terveitä, pääsimme sairaalasta pois vielä samana iltana. Ei sen puoleen, en sairaaloista muutenkaan hirveästi välitä, mutta synnytykset olen päättänyt käydä sairaalassa, sillä siellä on osaava henkilökunta paikalla, jos jotain komplikaatioita tulee. Mieheni odotti meitä jo parkkipaikalla innosta puhkuen saadessaan kuljettaa pikkuiset ensimmäistä kertaa kotiimme.
Vihdoin sain kävellä kaksosten kanssa sairaalan ovista ulos. Laskeva aurinko loi ihanaa valoa kasvoilleni ja muutenkin elämä tuntui ihanalta. Nousimme koko perhe autoomme ja matkustimme nopeasti kotiin.
Kotiin päästyämme mieheni maksoi heti ensimmäiseksi lastenhoitajalle palkan ja meni katsomaan Kristaa ja Kristiinaa. Minä puolestani nostin kaksosista vanhimman korista, jolle olimme antaneet sairaalassa nimeksi Katri ja kannoin hänet omaan sänkyynsä. Lääkäri oli sairaalassa punnituksen yhteydessä ennustanut Katrista tulevan ystävällinen ja herkästi innostuva sim. Mielestäni lääkärin ennustus kuulosti lupaavalta.
Kanervo nosti itkevän Kristan syliinsä ja vei tytön keittiöön syöttötuoliin. Mieheni oli selkeästi päättänyt antaa huomiotaan Kristalle ja Kristiinalle välttääkseen suurimmat mustasukkaisuuskohtaukset meidän aikuisten huomiosta.
Laitettuani Katrin nukkumaan sänkyynsä kävin hakemassa eteisen korista vielä toisen tyttäremme Katariinan. Lääkäri ennusti Katariinan päänympärystää mitatessa, että vauvasta tulisi ulkoilma sim ja kuumuuden ystävä. Tulisi olemaan hauska nähdä olisiko lapsi hurja vesipeto, jos hän kerran rakastaisi kuumuutta. Sitä miettiessäni kannoin Katariinan makuuhuoneessamme sijaitsevaan uuteen sänkyyn.
Krista ja Kristiina istuivat tyytyväisinä syöttötuoleissaan ja söivät iltapuuroaan. Lusikkahan on vielä meidän tyttöjen mielestä tylsä kapistus, mutta oma käsi ja sormet sitäkin paremmat. Ei sillä tyylillä niin väliä ole, kunhan vatsa tulee täyteen taitavat meidän tytöt olla mieltä.
Kanervon vahtiessa tyttöjen ruokailua oli minulla kädet täynnä töitä pienten vauvojen kanssa. Vaihdoin molemmilta vaipat ja annoin pullollisen maitoa. Sen jälkeen pienemmät kaksoset nukkuivat tyytyväisinä sängyissään.
Kristiina hermostui syöttötuolissaan, kun Kanervo nautti iltapalaansa. Krista puolestaan jaksoi odottaa rauhallisemmin paikoillaan. Saavuin kuitenkin nopeasti keittiöön, sillä en halunnut Kristiinan herättävän vauvoja.
Kristiina hiljeni arvatenkin heti, kun nostin hänet syöttötuolista pois. Enää ei kuitenkaan ollut lasten leikkihetki vaan vein tuittupäämme suoraan sänkyyn nukkumaan.
Saatuani Kristiinan sänkyyn oli vihdoinkin minulla hetki aikaa itselle. Olin päivän aikana ollut niin kiireinen, että olin viimeksi syönyt sairaalassa ruokaa. Nautin iltapalastani samalla, kun mieheni otti Kristan syliinsä ja vei nukkumaan.
Ensimmäinen yö omassa kodissamme oli levoton. Molemmat vauvat valvottivat vuorotellen. Kun olin ollut ylhäällä jo viidennen kerran, sovimme mieheni kanssa, että hän nousisi seuraavaksi. Pian se hetki koittikin ja Kanervo aamu-unisena nousi kuin nousikin hoitamaan vauvoja.
Kanervo nosti Katariinan syliinsä ja halasi pikkuista. Katsoessaan omaa tytärtään syvälle silmiin mieheni tajusi, kuinka pieniä ja haavoittuvaisia lapsemme olivat. Hän tulisi olemaan maailman paras isä ja suojelemaan tyttäriään kaikelta mahdolliselta pahalta, mitä eteen tulisi oman henkensä kaupalla.
Tälläista tällä kertaa.. Sieltä tuli TAAS kaksoset ja kaiken huipuksi vielä TYTTÖJÄ!! :) Olisin toivonut jo poikaa perheeseen, mutta ei niin ei.. Mitä luulette, omaavatko uudet kaksoset noitageenin? Ja miten lähtee perheen arki sujumaan?? Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä niitä on ihana lukea :)
